Nomadiksi maailman merille? Osa 3

Nomadiksi maailman merille? Osa 3

Mitä olisin halunnut tietää ennen maailman merille lähtemistä? Olin jo purjehtinut aiemmin Atlantilla, Pohjanmerellä, Hebrideillä, kanavissa, järvillä, Napolinlahdella, Itämerellä. En kuitenkaan ollut asunut veneessä nomadina perheeni kanssa kuukausitolkulla. Mitä...
Talvi tropiikissa

Talvi tropiikissa

Perheveneiden seuraa ja venekouluarkea Vuosi 2019 alkoi keikkuen St. Lucian Soufrière Bayn poijussa. Pidimme shamppanjalaseista kiinni ja nousimme kohottamaan maljan belgialaisperheen veneessä. Sille, että olimme vihdoin päässeet unelmien purjehdusvesille, että...
Kohti pitkäaikaista unelmaa

Kohti pitkäaikaista unelmaa

Valmistelut Pohjois-Amerikan matkaan – ongelmia kerääntyy Vuoden 2020 ensimmäinen vaihe oli purjehdus Grenadalta Dominicalle. Saavuimme veneellemme Grenadalle tammikuussa. Aloitimme melko pian purjehduksen saari saarelta kohti pohjoista. Samalla valmistelimme...
Poikkeustila – ulkonaliikkumiskielto tropiikissa

Poikkeustila – ulkonaliikkumiskielto tropiikissa

Jatkuuko purjehdus ja mihin? Raju suunnitelmien muutos Vuoden 2020 toinen vaihe oli veneessä pysyttely ulkonaliikkumistilan aikana Guadeloupen satamassa 8 viikon ajan. Ranska langetti myös merentakaisille saarille Covid-19 viiruksen uhan vuoksi tiukan...
Hymyä purjehtimalla – vapaaehtoistyöt ja hyväntekeväisyys

Hymyä purjehtimalla – vapaaehtoistyöt ja hyväntekeväisyys

10+1 vapaaehtoistyö- ja hyväntekeväisyysideaa Nykytyyliin sopivasti tein trendikkään listan kokemistani vapaehtoisprojekteista, joilla matkapurjehtija tai muu maailmalla matkaaja voi antaa osansa paikalliseen yhteisöön, ympäristövastuuseen ja yhteiseen hyvään....
Tavoista purjehtia merten saaria – ja snorklata koralliriutoilla

Tavoista purjehtia merten saaria – ja snorklata koralliriutoilla

Pysähdyn korallien luona, yritän olla liikuttamatta räpylöitä ja hiljaa katselen ympäri, sitten näen enemmän. Piilossa lymyäviä kalanpoikasia ja äyriäisiä, hiekan seassa piileskeleviä otuksia. Koralleihin kiinnittyneitä merietanoita ja simpukoita. Kalaparvia viuhkoina...