Kaledonian kanavan ja Loch Nessin kautta

Hebridrille ja takaisin 2004 osa 2/2. Kun satoi tauotta ja aurinko vain välähti tuulen riepottamien pilvien repeymistä, märkyys menetti merkityksensä. Veneen kosteudessa 5-henkinen miehistömme yritti kuivattaa vaatteitaan. Ankkuroimme Hebridien erämaasaarilla ja vaelsimme erilaisissa sadekeleissä villiponien kanervapolkuja.

Skyen saarella Classic Malts Cruisen tislaamokierrosten ja hurjien kelttiläisillanviettojen parissa odottelimme Force 6-7 kelin laantumista. Corpachista lähdimme vuorovesivirran vaihtuessa (slack tide) ulos vasten Atlanttia. Vuonon kapealla suuaukolla myrskyn jälkimainingit vyöryivät sisään ja virta, vaikka vaimeimmillaan, painoi vastaan. Vene nousi niin ylös, että potkuri oli ilmassa, ja tipahti alas kuin tyhjän päälle. Toisto. Ja taas. Keulapunkasta kompuroi uninen teini Anton, oli nähnyt unta tappelusta, jossa lensi ilmaan, ja heräsi kun löi päänsä kattoon. Ulos päästyämme vene purjehti mainiosti navakassa tuulessa, saimme myötävirran ja sadeverho poistui nummivuorten maiseman tieltä.

Pohjanmerelle palasimme Kaledonian kanavan ja Loch Nessin kautta, josta jatkoimme kaksin, tiukalla aikataululla, sillä veneen Göteborgiin jättämisen sijaan päätimme palata Helsinkiin. Invernessistä lähtiessä akut eivät latautuneet, kulkuvalot pimeinä. Käännyimme vastavirtaan Peaterheadiin. Korjaus. Kunnossa. Merelle. Ei lataa. Puhelu. Korjaus. Toimii.

Pohjanmerellä liesi-lämmitin kastui suolavedestä. Liuotimme makaroneja pehmeiksi kylmässä vedessä (josta mainittiin kirjassa Haikala & Sjöholm: Merikokin messissä, Tammi, 2009). Neljän päivän päästä Kööpenhamina näkyi. Murjotin keulakannella väsymystä, vilua ja nälkää. Reko toi omenan jonka heitin takaisin. ”Syö nyt”, hän sanoi. Söin. Soitin satamaan. Ajoimme kanavaan. Söimme ravintolassa. Nukuimme. Jatkoimme Itämeren yli.

Pavilostan rannalla tanssimme illan surffareiden bileissä. Nukuimme. Merelle. Helsinkiin ehdimme 14 tuntia ennen töiden alkua. Peterheadistä oli kulunut 10vrk.