Tänä vuonna juhlin Matkapurjehdus-blogissani 20 vuoden yhteistä purjehdusta kumppanini kanssa.

Vuosiin sisältyy hitaasti matkustamista merireittejä pitkin kahdella eri purjeveneellä, etäarjen elämistä ja vierailuja 30 eri maassa, sekä elämän koko kirjo perheen perustamisesta läheisten menetyksiin. Kaiken läpi olemme purjehtineet.

Teimme lasten kanssa pitkiä vaelluksia levadoilla. Madeira, 2018.

Mikä on pitänyt meidät samassa veneessä myrskyssä ja tyynessä? Mitä nomadielämä ja hitaasti matkustaminen on antanut? Mitä maailmalle matkaa suunnittelevan purjehtijan on hyvä tietää? Tärkein asia, mitä matkapurjehdus on minulle opettanut. Mistä kaikesta voi luopua unelman eteen?

Kuuleman mukaan Porto Santon rantahiekassa on terveyttä edistäviä mineraaleja, en tiedä onko, mutta fossiloituneita simpukoita löytyy kivettyneistä hiekkamuodostelmista, ranta oli geologisesti kiinnostava. Madeira, 2018.

Näitä kysymyksiä avaan tänä vuonna blogissa ja somekanavillani. Ensin kuitenkin pikakelaus jo purjehdittuihin 20 vuoteen. Julkaisin lyhyitä tuokioita joulukuussa 2023 somekanavissa joulukalenterin muodossa. Nyt löydät ne myös blogista. Tekstit olen aiemmin julkaissut sivustoillani satureko.tarinoi.net 2003 – 2007 sekä matkapurjehduselämäntapana -sivustolla, joka edelsi tätä nykyistä matkapurjehdus -sivustoa. Lisäksi olen julkaissut omakustannekirjan Sound of Rhum – viskipurjehdus Skotlantiin 2004 (omakustanne, painos loppuunmyyty).

 

Teimme päivävaelluksia monissa erilaisissa kohteissa. Porto Santo, 2018.

Osa seuraajistani on ollut mukana uskollisesti Skotlannista 2004 asti – nostan kiitosmaljan teille ja kumarran syvään.

Ilman uskollisia lukijoita ja seuraajien kannustusta tuskin käyttäisin aikaa näiden tekstien julkaisemiseen. Pysy siis kanavalla, tykkää, kommentoi – ja jaa eteenpäin. Kiitos ja tulkoon tästä vuodesta sinulle hyväntuulinen ja upea!

Satu

Porto Santo, Madeira (2018)

  • purjehtijaystävällinen satama ja telakka
  • snorklausta ja päivävaelluksia
  • saaren voi kiertää esimerkiksi geologista reittiä pitkin, kohteet ovat karuudessaan vaikuttavia
  • pitkä hiekkaranta (harvinaista Madeiran muilla saarilla)
  • maalikaupasta löytyy sopivan pieniä purkkeja veneen signeerauksen aallonmurtajaan maalaamista varten
  • lautta pääsaarelle Funchaliin kahdesti päivässä