Korjaustarinoita mereltä -sarja jatkuu: Costa da Morte – köysi peräsimessä

Aaltojen kyydissä, katse tulevassa, peräsinkäsi hoitaa surffauksen.

Koimme kalmankylmiä hetkiä keväällä 2017 Costa da Mortella, kun meille tarttui peräsimeen jonkinlainen köysihässäkkä, ehkä rysän tai merran rotjake.

Missä olimme?

Kuolemanrannikolla Galiçian vesillä purjehtimassa.

Ajallisesti olimme purjehduskautemme 2017 alussa, vasta äskettäin palanneet veneellemme Sadaan, laittaneet kaiken valmiiksi, odotelleet keli-ikkunaa, siirtyneet La Coruñan laituriin odottelemaan, jossa vene tempoili levottomasti, ja kun vihdoin ilmaantui sääikkuna, merelle lähti katamaraani ja ilmeisesti joitakin muitakin purjehtijoita. Me lähdimme myös perään, vaikka La Coruñasta ulos punkeminen olikin melkoinen vasta-aaltoon taisteleminen, mutta veneemme on vankka, vankempi kuin miehistö vuoden ensimmäisellä legillä. Ensimmäinen pysähdyksemme oli meille annettujen suositusten mukaisesti Muxia.

Maininkeja on yhtä vaikea saada näkymään kuvassa kuin keikkuvassa veneessä liikkuvaa 7-vuotiasta.

Muxiassa, lähes vihoviimeisen Atlantille kurottavan kallioniemen kylässä, kylki kylkeen rakennetut talot näyttivät kyhjöttävän viimassa, kirkkokin oli puoliksi maan alla piilossa myrskyiltä. Galiçialainen Muxia on kuulemma ihana kauniina kesäpäivänä rantoineen ja merimaisemineen. Hellepäivinä, meille kerrottiin, ihmiset ankkuroivat sen poukamiin nauttien illallista harvinaisen tyynessä maisemassa pulahtaen välillä veteen uimaan. Maisema oli kiehtovan karu ja värikäs kylä oli kaunis.

Biskajan eteläpuolisille länteen kurkottaville rannoille – niin ylempien Rías Altas -vuonojen ulkorannoille kuin tällekin Rías Baixas -vuonojen kulmalle – myrskyt heittivät virtausten myötä Atlanttia kiertäviä sargassolauttoja, joihin oli takertunut kaikkea pientä lähinnä muoviperäistä mujua ja roskaa, mitä meressä kelluu.

Mutta maaliskuun loppupuolella Muxiassa ei ollut satamassa palvelua, laiturin sähkötolpatkin olivat lukoilla kiinni, päivystävä satamakapteeni toisessa kaupungissa, monet kylän liikkeistä palvelivat ymmärrettävästi vain sesonkina, sillä kuka hullu nyt haluaisi talvisateiden ja myrskypuhurien kaudella näillä rannoilla vierailla puhumattakaan purjehduksesta.

Nyt sain kuvaan jo mainingin aaltoharjaa.

Mihin olimme menossa?

Etelään. Toiveet olivat sesongin suhteen korkealla, tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, mutta menisimmekö kenties Välimerelle asti, ainakin Portugalin haluaisimme purjehtia, ja sitten vierailla Andalusian rantakylissä. Aikaa meillä oli, joten miksemme odottaneet pidempään Muxiassa?

Galiçialainen kylä Muxia, vuorovesi keskimäärin 2,5m.

Keli oli näyttänyt tasaantuvan, sääennusteet lupasivat parempaa tuulen ja aallokon suhteen. Tähän vuodenaikaan sääikkuna on otettava, kun se tulee, tasaisemmat säät alkavat vasta myöhemmin. Nostimme aamulla sataman suojassa purjeet reivattuina, koneella ajoimme ulos, ulkona liikkui pohjoisesta etelään eli meille myötäiseen vanha viiden metrin maininki, joka kuitenkin rannan lähellä oli melko jyrkkää, ja ajoimme konepurjehtien ulommas merelle. Jonkun ajan kuluttua käänsimme veneen maininkeihin sopivaan menokulmaan, ja vähitellen rannan vaikutus aaltoihin väheni, mainingit tasaantuivat ja mataloituivat sääennusteen mukaisiksi.

Kun pääsimme rannan aaltovaikutuksesta eroon, otimme oikean suunnan kohti etelää ja aloitimme vahtivuorot. Ilmankosteus oli suuri, tuuli navakka, mutta mukava myötäisenä, muuhun suuntaan sitä ei olisi voinutkaan edetä. Meno oli mukavan oloista. Pidimme edelleen koneen pienillä kierroksilla päällä tasapainottamassa suuressa myötäisessä aallokossa. Tällä mantereenkulmalla on virtauksia ja sääsysteemitkin kiepsauttavat tästä uutta suuntaa.

Kuvassa näkyy tuuli. Valo kajastaa suolavedestä kostean ilman läpi. Kivikkoon särkyvien aaltojen roiskeet tuuli lennättää. Muxia.

Kohti etelää, kohti aurinkoa

Keskipäivän lähestyessä ilma oli edelleen harmaa, vaikka aurinko antoikin merkkejä itsestään, kun etenimme vastavaloon heijastusta päilyvässä aallokossa. Purjehdimme myrskyn jälkipäivien kelissä vasten keulan suunnasta matalapaineusvan läpi kajastavaa aurinkoa, joka sai harmaankostean ilman häikäisemään. Hyvät aurinkolasit ovat juuri tähän keliin sopivat, sellaiset, joilla tunturien tuiskussa näkee ladun ja rinteen muodot, jotka harmaata häikäisevällä merellä näyttävät aaltojen kontrastit, suulat, lokit ja verkonkohot.

Tähystimme koko ajan eteenpäin, sillä kalaveneet saattoivat jäädä kaukana edessä aaltojen katveeseen ja halusimme tarvittaessa hyvissä ajoin tehdä suunnanmuutokset – emmekä halunneet häiritä kalastajien työtä.

Kalavene ja pyydyksen poijupari Galiçian vesillä.

Sitten äkisti tuntui jotain. Sellainen tauonomainen, kun aaltoa surffatessa päätyy aallonpohjalle ennen seuraavan aallon nostetta taas ylös. Purjehtijan korva on alituiseen kuulostelemassa veneen ääniä, ja viulunsoiton koulimat korvani tunnistivat koneen äänessä aavistuksen pienen taajuuden muutoksen. Nopeasti mielessä välähti, olinko vahingossa osunut vaihdevipuun ja kääntänyt kierroksia vähemmälle, ja edelleen samoilla sekunneilla pikaisesti ajatuksissa häivähti koneen jumiutuminen, johonkin kelluvaan törmääminen.

Tuliko meille vastavirta? Mieheni avasi saman tien koneen luukun – ei näkynyt ongelmaa, pilssiin kurkistus – ei ongelmaa, samanaikaisesti tarkastin kannelta veneen laitojen yli. Ei helkkari, peräsimen alla on jotain tummaa. Kone kävi edelleen, veneen vauhti tippui puoli solmua tai solmun.

Veneemme pohjan muoto on pitkäkölinen, potkuri on kölin ja peräsimen ”sisällä”, peräsin jatkuu suoraan kölistä.

Tässä myötäaalto, jonka harjalta irtoaa roiskeita ja vaahtoa navakassa tuulessa. Galiçia.

Köysi peräsimessä – peräsimen ja kölin välissä

Katsoimme tarkemmin, paksua vahvannäköistä vihreää ja mustaa köydenpätkää näkyi tummasta rohjakkeesta, joka oli peräsimeen tarttunut. Ei uskallettu koneeseen sitten puuttua, mieheni oli sitä mieltä, että kannattaa pitää kierrokset ja veneen nopeus samana, sillä nopeus piti köydenpätkissä vedon perävanan myötäisesti, näin ne eivät yltäneet potkurin virtaan ja potkurin ympäri. Samoin ajattelimme, ettemme voi tehdä nopeita käännöksiä peräsimellä, jotta köysihässäkkä ei liikkuisi potkuriin. Mitä nyt teemme?

Edellisellä veneellä, joka sekin oli pitkäkölinen CA-tyyppinen, saimme Englannin kanaalissa täysin tyvenessä moottoroidessamme haamuverkonpätkän potkuriin, ja silloin mieheni sukelsi veitsi kädessään sahaamaan köyttä irti. Tuli mieleen, miksemme olleet tähän nykyiseen veneeseen asentaneet köysileikkuria, kun köysiä näyttää kuitenkin vaeltavan merissä. Ajatuksissa kävin läpi tilanteen ja hätätoimenpiteet, jos potkuri jumittuu, ja edelleen keli oli navakka – myötäisenä sopiva.

Kalasataman verkko kuivamassa.

Mitä tehdään?

Nopea vilkaisu karttaan, ei tuonne Fisterraan, mikä on merenkävijöiden hautuumaa, ja toisaalta pyhiinvaeltajien viimeinen ranta, mennään seuraavaan mahdolliseen suojaan. Kuitenkin sellaiseen kylään, joka olisi lähempänä isompia paikkoja, jossa ehkä olisi enemmän eloa kuin edellisessä yöpaikassamme, enemmän palveluja, jos tarvittaisiin korjausta. Niin raahattiin peräsimeen tarrautunutta köysirohjaketta, jossa jonkinlaisia kohoja nostamassa sitä pintaan päin, koukkuisen niemen taakse Ría de Muros -vuonon lahteen, tehtiin varovasti kääntäen monta jiippiä ja sitten vendaa, että päästiin koukkaamaan kapeaa ränniä simpukkaviljelmien ohi niemen suojaan.

Yritettiin kutsua ”Muros Capitanerie” vhf:llä, muttei kukaan vastannut, soitettiin Muroksen satamatoimistoon, sieltä vastattiin jonkun tulevan parin tunnin päästä kylille, nyt oli siesta. Ei ehditty odottaa. Otettiin kumivene talvisäilöstään esiin heti, kun päästiin mereltä vuonon suun suojaan ja ryhdyttiin pumppaamaan kumivenettä täyteen, sitä tulisimme tarvitsemaan pian.

Kalastus, äyriäisten ja simpukoiden tuotanto on Galiçiassa maailmankin mittapuulla suurta. Täältä ovat maukkaimmat meren herkut peräisin.

Hätäankkurointi

Kiinnityttiin ankkurilla, oli yksi ainoa mahdollisuus laskea ankkuri.

Sillä kun koneen sammuttaa ja vauhti loppuu, nostavat köysihässäkässä olevat kohot köydet mahdollisesti potkuriin, siksi ei voi toista kertaa yrittää. Ajateltiin myös, että jos yhtään veneen vauhti tai liike muuttuu tai joudutaan peruuttamaan, köysi voisi mennä peräsimen lisäksi potkurin ympäri ja voisimme olla pahassa pulassa.

Ankkuri piti laskea alas täsmälleen oikeaan kohtaan ja oikeaan aikaan, me teimme sen keskelle satama-allasta, missä oli ankkurointikielto tietenkin, jotta kalastusalukset voisivat operoida laiturialueella. Mutta se oli meidän ainoa keino. Joku käveli meille huutamaan siitä. Meillä oli hiukan adrenaliinia veressä, ja taisimme huutaa nopeasti takaisin, että ei kestä kauaa, hoidetaan vain yksi emergency situation.

Veneemme Muroksen satamassa.

Köyden irrotus peräsimestä

Ankkuri alas mahdollisimman lyhyellä ketjulla niin, ettei veneemme osuisi mihinkään. Toiveena, että ankkuri pitää edes jotenkin. Onnistui, sitten nopeasti kumivene veteen, puoshakaan oli valmiiksi mieheni kiinnittänyt rautasahan niin, että puoshaan kärkeen tuli V-muoto, johon köysi sitten tarttuisi. Sitten toimintaa: yksi seisoo kannella ja ohjaa kumivenettä köydellä, toinen on kumiveneessä ja ujuttaa puoshaan kölin viertä alas perää kohti, peräsimen kohdalla puoshaka tapasi köyden ja puoshaan kärjessä olevan V:n avulla painamalla köyttä alas, saatiin köysihässäkkä irrotettua.

Köysi ei ollut kieppunut, mutta oli juuttunut peräsimen ja kölin väliin. Irti lähti. Kumivene kiinnitettiin veneen perään, kone käyntiin, pakki, eteen, toimii. Ankkuri ylös ja ajo satamaan. Kalastajat olivat huojentuneita, kun näkivät, ettemme aikoneet leiriytyä keskelle lahtea.

Aputyökalu köyden poistamiseen peräsimestä noin 2m syvyydestä, ei tarvinnut sukeltaa, onnistui jollasta käsin.

Köysileikkurin asennus

Satamaan kirjautumisen yhteydessä jo tiedustelimme köysileikkurin asentamista, ja kalalaiturin päästä löytyi paja, joka lupasi leikkurin meille tilata, se tulikin parissa päivässä, veneemme nostettiin tunniksi ylös, leikkuri kiinni, vastahan vene oli ylhäällä ollut, eli ei muuta tehtävää ollut, mutta potkuriakseliin vaihdoimme kapeamman sinkin, ja vene alas. Olimme huojentuneita köysileikkurillisen potkurin omistajia.

Paikan nimi oli Muros Galiçiassa. Me olimme siellä pari viikkoa odottamassa seuraavaa hyvää keliä.

Potkuriakselissa on sinkki ja köysileikkuri sekä akselin vesivoiteluun riittävä 8mm väli.

Muros – sään odottelua

Matalapaineet jatkuivat, sää oli huono monta päivää, satoi paljon. Muros oli mukava paikka odotella, aamuisin teimme kotikoulua ja töitä, ennen siestaa kävelimme syömään, päivän lounas kylän ravintoloissa oli galiçialaiseen tapaan erittäin runsas edullisuuteensa nähden ja sisälsi monta ateriaa lisukkeineen. Kylästä löytyi uimahalli, jossa oli ”suomalainen” sauna, päivittäinen liikunta tuli sinne kävelystä, tunnin uinnista ja kävelystä takaisin.

Kahlaajalinnut kuten tyllit ja sirrit söivät jokaisen aallon jälkeen ja lehahtivat ilmaan seuraavan aallon saapuessa. Lagoa de Louro, Fisterra.

Iltaisin laskuveden aikaan pojat pelasivat jalkapalloa rannalla. Lisäksi kävelimme kukkuloita kierrellen Atlantin puolen rannalle, tutkimme kylän kaikki kapeat kujat, saimme auton vuokralle päiväksi ja vierailimme Santiago de Compostelassa, pyhiinvaeltajien katedraalissa. Mekin olimme tehneet oman vaelluksen merellä koettelemuksineen.

Pyhän Jaakon simpukasta syvempää puolta käytettiin pyhiinvaeltajien juomakippona, lautasmainen puoli näyttää kelpaavan kukkapenkin reunukseen. Muros.

Ystävystyimme naapuriveneen perheen kanssa, he olivat viipyneet muutaman kuukauden Muroksessa ja tekivät veneessä remonttia, hoidimme heidän yksivuotiasta poikaa pariin otteeseen, jotta he pystyivät tekemään remontin hektisimmän vaiheen loppuun. Heidän kohteena oli Välimeren itäosa. Me lähdimme hieman heitä ennen eteenpäin, heti huhtikuun alussa, kohteenamme oli tutkia Portugalin rannikkoa, niitä kalastajien apajavesiä.

Kaunis keli alkoi kuin nappia painamalla ensimmäisenä huhtikuun päivänä.

Keskiaikaisissa kujissa oli ihmeteltävää, taloissa oli asunut Compostelassa vaikuttaneita piispoja. Dekaani Don Diegon kaari 1400-luvulta, Muros.