Kun perheemme kanssa lähdimme Saimaalta 2015 maailmalle, olimme jo kokeneita purjehtijoita, ja kuvittelin ymmärtäväni, mihin varautua. Kun elokuussa 2022 palasimme maailmalta takaisin Suomeen, ymmärsin paremmin.

Mitä olisin halunnut tietää ennen lähtöä?

Tässä blogisarjan toinen osa, jossa jatkan listaa asioista, joita olisin mielelläni tiennyt ennen kuin lähdimme usean vuoden purjehdukselle. Lista ei lopu tähän, blogisarja jatkuu vielä…

Olisi aivan ihanaa, jos jakaisit Nomadiksi maailman merille postauksiani nomadielämästä haaveileville! Toivon, että perheen kanssa merta tai maata pitkin matkustava sekä matkalle lähdöstä unelmoiva saa tästä voimaa unelmiensa toteuttamiseen.

Muistathan tykätä instagramissa matkapurjehdus-tilistäni, kiitos! Olen myös facessa matkapurjehdus-nimellä. Instan ja facen viestien kautta tavoitat minut parhaiten. Viestin kautta on helpompi kysyä asioista, joita vasta suunnittelet, mutta et vielä halua julkistaa. Autan mielelläni eteenpäin, sillä mekin olemme saaneet paljon apua maailmalla matkaavilta ja kanssapurjehtijoilta.

Lista jatkuu tässä:

7) Mikä on paras reitti ja millä aikataululla se on mahdollista?

Tärkein oivallus on, ettei kannata vertailla omaa reittiä tai aikataulua jo samoja merireittiä aiemmin purjehtiviin. Mitä tiukempi aikataulu, sitä varmemmin voi tulla vaikeuksia niin keliolosuhteiden, miehistön voimavarojen kuin veneen kulumien ja laitteiden huollon suhteen. Yksi purjehduksen haasteista ja samalla suurimpia viehätyksiä on, ettei yksikään vene miehistöineen ole toisen venekunnan kaltainen, ja on harvinaista, että venekunta voisi kohdata täysin identtiset keliolosuhteet kuin toinen aiemmin reittiä purjehtinut. Myös miehistön kokemus ja yhteenkuuluvuus, hyvinvointi ja väsymys tuovat tilanteeseen lukuisia muuttujia. Purjehduksessa kokee aina jotain uutta. Unohda vertailu muihin.

Aikataulu ja reitti ei ole aina kapteenin tai miehistön toiveista kiinni. Niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Esimerkiksi kanavan, sillan tai sulkujen aikataulu, vuorovedet, sataman laivaliikenne. Tai huoltotöiden venyminen mekaanikon aikataulun mukaan tai tilatun varaosan odottelu, huolto- tai korjaustöitä varten varatun nosturin aikataulu, matkustussäännökset (pandemia) ja esimerkiksi miehistönjäsenen äkillinen sairastuminen.

Naapuriveneiden suositukset kivoista ankkurikohteista tai mukavasti palvelleesta satamasta voivat muuttaa alkuperäistä reittiä yleensä parempaan ja kiinnostavampaan suuntaan. Mahdollisuus kohdata ystävien venekunta tai samanikäisten lasten perhevene vaikuttaa vahvasti reittiin ja aikatauluun. Jokaiselle löytyy omiin tavoitteisiin sopivin aikataulu ja reitti, mitä joustavampi mahdollisuus suunnitelmien muutokseen, sen parempi.

Rento aikataulu ja joustava asenne auttavat merten nomadeja.

8) Osaan jo purjehtia, mihin vaikeuksiin vielä tulisi varautua?

”Osaan kaiken” voi olla, kuten opinnoista, työelämästä ja arjesta tiedämme, arveluttava lähtökohta. ”Mihin vielä tulisi varautua”, on upea ja oikea asenne. Joka elämän alueella. Kuuntele kohdealueellasi aiemmin purjehtineita, houkuttele kokeneemmat purjehtijat kertomaan tarinoita. Ei haittaa, vaikka et oppisi mitään uutta, parhaimmillaan pääset kuulemaan unohtumattomia meritarinoita.

Kun suunnitelmasi ja kohdealue varmistuu, aloita hyvissä ajoin tutustuminen alueeseen. Mikä on hyvissä ajoin? Toisille puoli vuotta tai vuosi etukäteen, toisille useita vuosia etukäteen, usein aika korreloi kohteen etäisyyden kanssa.

Minusta on ollut kiinnostavaa seurata sääkarttoja vuosi tai pari ennakkoon juuri niinä kuukausina, kun aikomukseni on kohteessa purjehtia. Samanaikaisesti olen selaillut somessa kyseisellä alueella purjehtivien ryhmiä, jossa jaetaan kuvia ja videoita säärintamista. Olen oppinut sitä kautta, mitä sääilmiöitä eri ennusteet kyseisellä alueella paikallisesti tuottavat.

Niin ja niihin vaikeuksiin, hätätilanteissa toimimista ja turvallisuusasioita ei koskaan voi käydä läpi liikaa. Mahtavaa olisi, jos miehistön kanssa ehtisi ennakkoon keskustella asioista, jotka voivat johtaa vaaratilanteisiin, kuten skuuttien tai laitteiston kuluminen tai miehistön väsymys.

Tilanne ohi, tässä jo poseerataan. Atlantti.

Yllättävät tilanteet syntyvät usein monen asian summana. Matkapurjehtijan ja veneessä asuvan on syytä pohtia kaikkea muutakin kuin purjehdus-navigoinnillisia vaikeuksia. Voi visioida eri tilanteita, joissa arkielämän haasteet tapahtuvat keikkuvassa purjeveneessä. Tai tilanteita, joita ei tapahdu päivittäin, mutta joita salaa toivotaan, kuten suuren kalan pyydystäminen (lukusuositus: Ernest Hemingway, Vanhus ja meri). Ajatellaan kalastustilannetta valtamerellä, miten siiman tai koukun haavoja voi ehkäistä? Mitä taistelukalan saa veneeseen? Mitä haasteita voimakkaan kalan nostaminen veneeseen voi aiheuttaa? Pysyykö videokuvaaja veneessä? Onko kalakeitton keittäjällä mahdollisuus saada kiehuvaa vettä päälle? Roiskuuko kalafileen paistorasva naamalle? Ja niin edelleen.

Tällainen ajatusriihi yhdistää miehistön välistä luottamusta. Helpottaa kun tietää, että muutkin tietävät, miten toimia, kun jotain yllättävää tapahtuu. Siima kiristyy, miehistö on riemuissaan ja innostunut, mutta toimiikin rauhallisesti, kengät ja hanskat kädessä, pelastusliivit päällä ja kalan pyydystäjä taistelukalan nostokoukku kädessään elämänlangassa tiukasti kiinni.

Miehistöpalaveri.

9)    Millainen on hyvä perhemiehistö?

Miehistö on veneen todellinen moottori. Pariskuntina purjehtineet ystävämme ovat yhtä mieltä siitä, että paras miehistönjäsen on aviopuoliso. Näihin ystäviin lukeutuvat myös lähes koko elämänsä maailmalla purjehtineet Edi ja Almuth, heidän yhteisen purjehduksena alun Almuth kertoi minulle sarkastisella huumorilla. Pariskunnan alkutarina ja Almuthin upeita piirroksia maailmalta sisältyy häneltä juuri ilmestyneeseen kirjaan Almuth Keck, Zeit für zeitlöse Törns – Nomaden der Meere .

Sanonnalla, että sinun tulisi mennä naimisiin miehistönjäsenen kanssa, tarkoitetaan, että purjehduskumppanin on oltava valmis kohtaamaan hyvät ja pahat päivät ja samalla sitoutumaan edessä oleviin yllätyksiin ja haasteisiin, myös niihin kaikkein ikävimpiin kuten koko retken keskeyttämiseen suuresta odottamattomasta syystä.

Perhemiehistön jokaisen jäsenen on hyvä valmistautua mielessään kohtaamaan ja hyväksymään venearjen epämukavuudet, matkustamiseen liittyvät epävarmuudet ja keskeneräisyydet sekä olla aina valmis toimimaan turvallisesti.

Saarten tervetulotoivotus sateenkaarella. Karibia.

10) Miten löydän ylityksille hyvän lisämiehistön?

Miehistön valintaan moni käyttää paljon aikaa ja vaivaa. Tutustumisen arvoisia ovat esimerkiksi pallonympärikisojen miehistönvalintojen prosessit ja valintaperusteet, mutta lisämiehistön valinta perheveneeseen on eri laji. Oma näkemykseni on, että paras miehistönjäsen perheveneeseen ei ole vain kokenein tai vahvin, koulutetuin tai monitaitoisin, vaikka näistä ominaisuuksista ja taidoista on hyötyä. Paras miehistönjäsen ei myöskään ole kaunein tai rohkein, vaikka sosiaalinen media tällaisesta tykkää eniten. Paras miehistönjäsen voi olla joustavin, sopeutuvaisin ja ymmärtäväisin.

Jos vain mahdollista, on hyvä valita perhemiehistöön mukaan henkilö, jonka sinä ja perheesi jo tunnette. Minulla ei ole kokemusta maksavasta tai maksetusta miehistöstä, mutta sen olen näiden vuosien aikana ymmärtänyt, että vaikka ammattimiehistöä ei voi purjehdustaidoissa verrata perhemiehistöön, tiimitaidoissa perhemiehistö on verraton.

Kun kävin läpi lisämiehistöilmoitukseemme vastanneita hakijoita Atlantin ylitykselle, valinta oli vaikea, ehdin käydä pari videohaastattelua, kunnes saimme vastauksen meidän kanssa jo aiemmin purjehtineelta. Hän tiesi jo perheemme oikut. Paras miehistönjäsen on se, jonka sinä ja perheesi tunnette hyvin – ja toisinpäin, sillä perhe on hyvin tiivis yksikkö. Pitkälle matkalle lisäavuksi tulevan on hyvä tietää, millaiseen perheeseen tulee purjehtimaan. Miehistöpalapelin osien tulee sopia toisiinsa ja pitää yhtä, vaikka myrsky kuinka tempoisi palapeliä.

Nuori nostaa ensimmäistä painavaa kalaa pohjasta kumiveneellä. Sunnmøre.

11) Mitä miehistön on hyvä ymmärtää ennen lähtöä?

Jokaisen miehistönjäsenen tulisi hyväksyä tietty keskeneräisyys, kun ajallisesti pidemmälle matkalle ollaan purjehtimassa. Olen oppinut, ettei täydellisesti valmista venettä tai miehistöä välttämättä voi koskaan saavuttaa, turvallinen ja lähtövalmis vene ja miehistö riittää. Vaikka jokaisessa kipparissa asuva perfektionisti sitä toivoisi, täydellistä purjehduskeliä ei myöskään aina tunnu osuvan lähtöpäivien ennustemalleihin. Turvallisuutta lisää, kun reittiä tai aikataulua voidaan muuttaa ja kun varustelun puutetta voidaan soveltaa.

Mielikuvaharjoittelua voi tehdä merelläkin, ja se voi auttaa miehistöä kohtaamaan yllättävät tilanteet kuten pimeän kalastusaluksen pimeällä valtamerellä. Kun vaaratilanteissa toimimista on harjoiteltu ja toimintamallit sisäistetty, muistamme paremmin ennakoida ja estää tilanteet, jotka voivat johtaa vaaratilanteisiin. Yllätyksiä tulee silti. Kanssapurjehtija sanoi Atlantin ylityksen jälkeen – ties kuin mones kymmenes se hälle olikaan – että Atlantilla on hänelle aina yllätyskortti hihassa. Ja hän kertoi sitten, mihin sillä kerralla ei ollut osannut varautua.

Nuori kertoo sukelluksestaan ja kuulee paikallustietoutta vedenalaisesta maailmasta.

12) Miten lapset ja nuoret saa innostumaan nomadielämästä?

Tätä kysytään minulta perhepurjehduksesta kertovien esitysteni yhteydessä. Kun perhe päättää lähteä nomadiksi maailman merille, jokainen perheenjäsen on hyvä sitouttaa valmistelutöihin ikätasolleen sopivasti.

Kouluikäisen voi olla vaikea ajatella eroa koulukavereistaan ja tutuista rutiineista. Jos mahdollista, perhe voisi mennä kertomaan koko luokalle suunnitelmistaan. Silloin kaverit saavat paremman kuvan siitä, mistä on kyse. Olen kokenut merkittäväksi lasten kannalta painottaa, lapsilleni ja heidän kavereilleen, ettei koulutyö katkea, ja kertonut tavoista, joilla koulutyötä hoidetaan.

Koulutyö on meillä tapahtunut useana vuonna eri tapoja yhdistelemällä riippuen nomadielämämme pituudesta. Olemme tehneet töitä kotikoulussa (lapsemme eivät silloin ole olleet omassa koulussaan oppilaina), etäopintoina (omaan kouluun oman luokan tahtiin edeten) ja Kulkurikoulussa (maksullinen etäkoulu, jonka kurssit voidaan sellaisenaan hyväksilukea suoritetuiksi) sekä vielä yksityisopintoina ja omaan kouluun tenttimällä (lastemme laajan vieraan kielen opinnot, joita ei etäkoulu Kulkurissa voinut siinä laajuudessa suorittaa).

Luokanvalvojan kanssa voi yrittää sopia poissaoloajan yhteydenpidosta molemmin puolin. Toisen lapsemme luokanvalvoja oli ihanasti mukana projektissamme, ja Atlantin ylitystä hän seurasi luokan kanssa niin, että kun ylitys oli saatu päätökseen, luokka piti Atlantin ylitysjuhlat nyyttikesteineen ja lapsemme sai antaa juhliin tarjoiluideoita (mm. kookosmuffinit) ja kysymyksiä (kahoot-kisa). Tämä matkan onnistumisen huomiointi vei vain yhden oppitunnin ja hieman valmisteluaikaa, mutta sitoi lapsemme luokkakavereihin pitkän poissaolon ja kotikoulujakson ajaksi, samalla lapsi koki, että oli onnistunut jossakin.

Kyllä, luit oikein, aina ei purjehtiva perheenjäsen koe onnistumisen iloa, vaikka ulkopuolelta katsottuna voi näyttää siltä, että perhe elää unelmaa paratiisisaarilla. Arki on kuitenkin arkea, ja jos kaverit samaan aikaan Suomessa eivät ymmärrä matkan vaatimuksia ja nomadiarjen velvollisuuksia, he kuvittelevat lapsen olevan ikuisella lomalla. Tokaisu, että ”kun sä oot ollut vaan lomalla” tuntuu lapsesta pahalta, sillä arjen eläminen maailman merillä ei ole mikään täyden palvelun luksusmatka, vaan arkea koulutöineen ja kodinhoitovelvollisuuksineen eli veneen huoltotöineen, joihin jokainen, lapsikin, joutuu osallistumaan. Matkustaminen purjeveneellä ole joka päivä miellyttävää, veneen liikkeet voivat olla rajuja useita vuorokausia yhteen menoon, jolloin niin lapsen kuin aikuisenkin keho ja mieli joutuvat koville.

Tiikin harjaus sadekuuron jälkeen sopii lasten tehtäväksi.

Leikki-ikäisille epämukavuutta voi tuoda jo tilanne, jossa lapsen jokainen lempilelu ei mahdu veneeseen. Silloin voi esimerkiksi pehmoleluille ’opettaa’ etukäteen veneasioita ja turvallisuutta, ja ’suorittaa’ pehmoleluille miehistönvalinta, näin esimerkiksi valitaan mukaan lelut, jotka lapsen mielestä osaavat purjehtia. Mukaan otettaville leluille on hyvä antaa pysyvä paikka, josta lapsi ne saa helposti ja jonka välittömässä läheisyydessä on hyvä leikkiä. Meillä lelulaatikko oli monta vuotta salongin kaikkein helpoin kaappi sohvan selkänojassa.  

Pienet lapset kasvavat muun perheen mukana venearkeen, kun saavat riittävän usein jo pienenä tottua veneen liikkeisiin ja siihen, miten arkirutiinit veneessä hoidetaan. Lapset sopeutuvat kyllä, kunhan saavat rauhallisen ja turvallisen ympäristön olla perheensä kanssa. Ymmärrän, että on erilaisia perheitä, erilaisia lapsia ja erityisiä nuoria. Tiedostamme vanhempina, että perusterveiden lastemme miehistöllä meillä ollut hyvät edellytykset toteuttaa purjehdusunelmaa. Olemme olleet onnekkaita, ja meillä on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus, olen siitä kiitollinen, ja uskoisin lasteni ymmärtävän kokemustensa arvon, kun aikuisena katsovat taaksepäin. Tiedostamme myös, että purjehtiminen perhemiehistöllä lähemmäs toistakymmentä vuotta ei onnistu kaikilta viikkovanhemmuuden tai uusperhetilanteen vuoksi. Ideaalitilanteessa lapset tottuvat varhain huoltajiensa purjehdushönähdykseen ja ovat mukana kaikissa veneretkissä.

Mitä enemmän lapsilla on ikää, sitä enemmän heillä on omaa tahtoa. Mitä pidemmällä lapset ovat koulussa, sitä haastavampaa voi olla koti- tai etäkoulun toteuttaminen maailman merillä.

Tämä nuori tottui veneen liikkeisiin jo ennen syntymäänsä.

Jos teinille annetaan päätösvalta mukaan lähtemisestä, tilanne voi olla jännittävä kaikille. Teini-ikäisen kanssa voisi ajatella esimerkiksi nuorille suunnattuja purjehduksia meripartiotoiminnan tai Suomen nuorisopurjehtijoiden kautta. Samanikäisten seura voi sytyttää innostuksen purjehdukseen.

Kokeilemalla, vastuuta antamalla, tehtäviä jakelemalla, kerta toisensa jälkeen niin lapsi kuin nuorikin tottuu veneilyn eri tilanteisiin.

Kun perheessä on lapsi, nuori tai aikuinen, jolle poistuminen maa-arjen rutiineista ja tutun maakotiympäristön mukavuusalueelta ahdistaa tai pelottaa, purjehdusta voi kokeilla ensin vain vähän aikaa ja pidentää purjehdusten kestoa vähitellen.

Lista jatkuu seuraavassa julkaisussa.