Mitä olisin halunnut tietää ennen lähtöä?

Blogisarjan viimeinen osa ja listan kohdat 19-24 ja lisäksi vielä yksi, koska bonus pitää aina listoissa olla. Löydät neljän blogijuttuni sarjan aiemmat osat klikkaamalla linkkejä alla:

Osa 3 kohdat 13-18

Osa 2 kohdat 7-12

Osa 1 kohdat 1-6

Jotkut listan kohdista liippaa toisiaan, jokaista aihetta olen purjehdusvuosieni aikana usein pohtinut.

Miksei kukaan näitä minulle kertonut ennen lähtöä? Miksei minua kannustettu, että osaat kyllä, loppujen lopuksi purjehdus on elämää myötä- ja vastatuulissa. Ja miksi minulle eri tahoilta jankutettiin navigoinnista ja purjeiden sopivasta kulmasta, muttei kerrottu, että parisuhde on tärkein.

Dominican sademetsistä…

Onneksi mieheni kannusti, että maailmalla kannattaa purjehtia, jos siihen on vähänkin mahdollisuus. Hyvä. Mutta entä lasten kanssa?

19) Lähteekö kukaan täysijärkinen kouluikäisen kanssa maailman merille?

Tällaisen ihmettelyn olen kuullut, mutta olisin ällistynyt, jos kukaan ei olisi ihmetellyt touhujamme. Purjehtijoita seilaa maailmalla paljon hiljaa itsekseen suurempaa melua purjehduksestaan pitämättä. Tarkoitan, että meitä tavallisia elämäntapapurjehtijoita on paljon enemmän kuin mitä youtube-kanavilla tienestiä tekeviä ”myin talon, jätin kaiken ja muutin veneeseen” -nomadeja. Onko tämä oikeasti ihan kahjoa touhua? On se. Ei tätä voi ainakaan taloudellisesti perustella.

…Norjan jäätiköille. Reko, Satu, Oskar, Robert.

Kuuluimme Atlantin ylityskavereiden kanssa keskusteluryhmään nimeltä Hullut perheet. Kuka sen olikaan perustanut ja nimennyt, osui oikeaan. Onhan se nyt hullua nostaa valtameripurjehduksen haastetta lisäämällä mukaan omat lapset. Mutta juuri siinä se juju onkin! Ja kuka nyt helppoihin projekteihin vaivautuisi, kyllä unelman eteen on kiva nähdä vähän vaivaa. Kun perhe elää arkea tiiviisti samassa veneessä, ei tilaa tai aikaa löydy erikseen lasten ja aikuisten töille. Lapset leikkivät tai tekevät koulua siinä missä aikuiset huoltavat venettä ja tekevät töitään.

Syöttiverkon selvittelyä. Carriacou, Grenada & Grenadiinit.

Samaan tapaan kuin hiekkalaatikon reunalla tutustuu muihin samanikäisten taaperoiden vanhempiin, veneillessä tutustuu samanikäisten lasten veneisiin. Kyllä, lasten veneisiin, heidän mukaan muistamme eri veneet ja perheet. Lapset yhdistävät uudessa satamassa ujohkot tai kiireiset vanhemmat toisiinsa. Kun ilta tulee, ei voi muuta kuin unohtaa huoltohommat, kokoontua lasten ja vanhempien kanssa yhteen, rupatella, leikkiä, nauraa ja rentoutua. Mikä voisi olla arvokkaampa kuin viettää hetki sattumanvaraisesti sinä iltana sille kaukaiselle rannalle kokoontuneiden perheiden kanssa!

Illaksi rannalle. Sandy Island, Grenada & Grenadines

Kun tuntuu jokin kumma polte jalkojen alla, kun voimakas merituuli tuo hymyn, kun ranta ei enää riitä. Kun tuntuu, että nyt voisin lähteä, on vene, on kumppani, on terveyttä, ja lisäksi töiden ja velvollisuuksien suhteen mahdollisuus järjestää asiat etänä, niin mitä sitä istuskelemaan. Kenen vuoksi enää odottelisin lähtöä? Snorklaukset, vaellusretket, elämäntäyteiset päivät, raikas ilma ja paratiisirannat odottavat.

”On niitä jotka jäävät, ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” 

– Tove Jansson, Muumilaakson marraskuu

Silloin tällöin kuulen esitysteni yhteydessä, että matkalle lähteminen olisi toteutumassa, mutta on vielä yksi este. Joku vielä vetää purjehduksesta unelmoivaa kiinni maa-arkeen. Kuuntelen, ymmärrän, rohkaisen. Ei se mitään, kaikella on aikansa, lähdön hetken tietää jokainen itse.

Kokemuksia jakamassa Vene24Båt -messuilla. Satu Morri-Niemelä ja Oskar Niemelä, s/y Lunni

Olimme jo kerran jättäneet purjehduksen kesken ennen Biskajaa, kun odotin esikoistani. Kun toinenkin lapsi oli Saimaalla tottunut veneeseen, olimme valmiita. Mitä pienemmät lapset, sen helpompaa moni asia on, kuulin monelta yläkouluikäisen vanhemmalta. Lapsemme olivat 6- ja 8-vuotiaita, kun Saimaalta lähdimme 8 vuoden purjehdukselle, ja 14 ja 16-vuotiaita, kun pitkä purjehduksemme päättyi takaisin Suomeen.

20) Jäävätkö lapset jälkeen luokkatovereistaan?

Kokonaisuudessa eivät. Opetussuunnitelmassa pysyimme niin Kulkuri- kuin kotikoulussa ja paluu lasten kotiluokkiin sujui aina hyvin. Lapsemme ovat opiskelleet asuen meriluonnon ympäröimänä, vaihtaessaan eri kulttuureja, kohdatessaan erilaisia ihmisiä. Keskustelut päivän tapahtumista kuuluivat arkeen, venekoulussa metodeina oli elämyksellinen ja kokemalla oppiminen. Perheen kanssa samassa veneessä vastoinkäymisiä ratkoessaan lapset oppivat arvokkaita elämän taitoja. Niillä taidoilla he pärjäävät niin opinnoissaan kuin kaikissa elämän tilanteissa.

Robert löysi pohjaan kiinni jääneen uistimen.

Matkapurjehtivista lapsista kasvaa suvaitsevaisia. He näkevät, miten jutustelu kaiken ikäisten kanssa sujuu eri kulttuureista huolimatta ja oppivat luottavaisiksi. Oppivat matkalla olon jalon taidon, kun elävät hetkessä. Kokevat vastoinkäymisiä vanhempiensa kanssa ja huomaavat, miten ongelmat aina jollakin tavalla ratkaistaan. Näkevät, kuinka ihmiset ovat yleisesti ottaen ystävällisiä ja mukavia.

Karibialle!

Purjehtivat lapset kasvavat merellä nöyrän rohkeiksi. He istuvat iltaa aikuisten kanssa, jotka lasten lailla ovat ylittäneet meriä. Uuden kokeminen päivittäin virkistää, lapset kasvavat reippaiksi. Purjehdukselle lähtiessä voi tuntua yksinäiseltä, mutta matkan edetessä uusia ystäviä löytyy tasaisesti.

21) Mutta siinä on riskinsä, entä jos en onnistu?

Totta kai lähtö mietitytti minuakin, ja punnitsin monia asioita. Omalla kohdallani päätös lähtemisestä oli tehty jo vuosia ennen lähtöpäivää, valmisteluihin meni aikaa, muutin elämäni puolisoni kanssa niin, että pitkien ajanjaksojen purjehdukset maailmalla olisivat mahdollisia.

On niitä riskejä normaalissa arjessa maissakin. Kuten todettu, aina on mahdollista keskeyttää, lopettaa, palata takaisin. Jossakin tilanteessa voi olla viisaampaa palata takaisin ja yrittää uudestaan. Seikkailuissa on riskinsä, mutta myös viehätyksensä. Eivät ne muuten seikkailuja olisikaan. Riskit tekevät elämän jo syntymästä alkaen. Seikkailut tuovat elämään tarinaa. On haasteita, joihin voimme varautua. On tapahtumia, jotka yllättävät kuin salama ja järkyttävät, kuten parantumaton, nopeasti etenevä sairaus. Sisarusteni kesken yritimme lohdutella toisiamme isämme pikaisesti etenevästä sairaudesta, vaikka se tuntui meistä katastrofilta, että voihan hirvikin juosta autoilijan eteen koska vaan, täytyy vain yrittää ymmärtää elämän arvaamattomuus, jokaiseen katastrofiin ei ehkä ole mahdollista varautua.

Kuvankaappaus Matkapurjehdus-nimiseltä Instagram-tililtäni.

Ari Huusela kirjoittaa kirjassaan Tahdolla maailman ympäri (Otava) vastoinkäymisistään suuren unelman tiellä. Kun asenne on kohdillaan, vaikeudet eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä, ja ratkaisut ongelmiin löytyvät ennemmin tai myöhemmin. Sisukkuudestakin voisi Huuselan tapauksessa puhua. Oikealla asenteella ja ripauksella sisua lähtö onnistuu meiltä tavallisiltakin elämäntapamatkaajilta.

Maailmalle lähteminen ei tarkoita aina pallon kiertoa, se voi olla asumista veneessä Itämeren etelälaidalla tai Pohjanmeren rannoilla ja saarilla. Maailmalla seilaa paljon perheveneitä, esimerkiksi kymmenittäin pohjoismaisia perheitä purjehtii joka vuosi Atlantin ympäri. Paljon perhemiehistöjä löytyy myös ranskalaisista, hollantilaisista, briteistä ja yhdysvaltalaisista seiloreista. Totta kai merten nomadiksi lähtemisessä on riskinsä. Mutta on siinä tarinansakin, joita sitten kiikkustuolissa voi turista. Pitkän matkan valmistelun ja lähtemisen vaivannäkö palkitaan aikanaan upeilla, ainutlaatuisilla kokemuksilla.

22) Jos se on liian rankkaa, kannattaako?

Kun takanani on 20 vuotta puolison kanssa yhteistä purjehdusta ja niistä 17 vuotta perheenä, väliin mahtuu hyviä ja huonoja päiviä. Siihen, että venearki sujuisi aina loistavasti ja helposti, et sinäkään usko, vaikka jätän tästäkin julkaisusta väsyneimmät naamakuvat pois. Arjen murheita ei pääse pakoon merelläkään, mutta merellä voi olla helpompi katsoa asioita kauempaa tai toisesta näkökulmasta. Kokemukset ja kohtaamiset avartavat matkustajan näkökulmaa ja sitä myötä suhtautuminen arjen pikkumurheisiin laajenee. Ongelmat ovat usein voitettavissa yhteistyöllä, ikävät tilanteet ovat ohimeneviä ja kuuluvat elämään.

Kaasukuplia Champagne Beachilla, Dominica.

Allekirjoitan purjehduskollegojen sanonnan, että pitkä purjehdus perheen kanssa on todellinen parisuhdetesti. Kumppanini veneessä on ainoa kaverini tuhansiin maileihin, muihin ei kenties edes saa yhteyttä (huom. olen niin kalkkis, että olen purjehtinut ennen Starlinkin keksimistä ja jopa viime vuosituhannella). Keskellä merta ei veneestä pääse rannalle mököttämään, vaikka kuinka kiukuttaisi. Kumppani on ainoa apu ja luottohenkilö, samalla tiiminjäsen ja sparrauskaveri, lisäksi mekaanikko ja kokki, ja vielä terapeutti ja hieroja. Hän on luottohenkilöni. Välillä tämä on ollut vaikea ymmärtää, kun unen vähyys ja turhautuminen valtaavat mielen ja joku korjaustyö kuumassa ja tyynessä tuntuu liian raskaalta.

Kun tuuli kuljettaa ja aallot vievät eikä rantaa näy, voi kokea vapauden ja ajattomuuden tunteen. Se ei ole klisee vaan niin sen koen, enkä ole ainoa. Samanlaista avaruutta, laajuutta ja luonnon voimaa voi olla vaikea kokea maata pitkin matkustaessa. Hitaasti matkustaminen opettaa katsomaan lähelle, mutta kun samalla tuijottaa aavan meren horisonttiin ja kattona leviävälle tähtitaivaalle, elämän mittasuhteet tulevat kuntoon, niin jaksaa taas.

23) Mikä on raskainta?

Raskasta oli olla samanaikaisesti kotikoulun vastuuhenkilö, kokki, tiskaaja, matkasuunnittelija, huoltotyöläinen, satamaneuvottelija, kaupassakävijä, siivooja, pyykkimuija, reitittäjä, sääennusteiden tutkija, viestiyhteyshenkilö, kippari, perämies, retkiopas, läksyparkki, äiti ja puoliso, kun samalla piti hoitaa omat työt ja pitää budjettia kasassa. Tropiikin lämmön uuvuttava vaikutus teki aktiivisesta työpäivästä lyhyemmän, mihin pohjoismaisella tunnollisuudella kasvaneena minun oli vaikea tottua.

Kumppanini osasi huoltaa veneen koneet ja laitteet keskellä sikeää unta säkkipimeässä, ja niin hyvin, että hänelle tuotti välillä vaikeuksia kertoa muulle miehistölle, mitä hän teki vanhasta muistista kolmenkymmenen purjehdusvuoden kokemuksella. Raskaaksi koin, etten ollut kumppanini ajatustenlukija ja tuonut oikeanlaista työvälinettä automaattisesti, huomannut toiselta puolelta venettä, kuinka hän oli aloittanut huolto- tai korjaustyön, etsinyt ja ojentanut välineitä käskemättä kuin leikkaussalin hoitaja. Mitä kauempana merellä ja mitä kuumemmassa olimme, sitä helpompi siitä oli riita saada aikaan. Yritin ottaa tavaksi olla hiljaa. Aina en osannut. Huoltotöiden jälkeen menin keulaan kokkapuulle mököttämään. Sitten tilanne meni ohi, ja tuli jotakin muuta tehtävää.

Vaelluspolulla Hardanger-vuonolla, Norja.

Välit siis välillä kiristyivät veneessä. Aika, ympäristö ja paikka asettivat merellä hengen säilyttämiseksi vaatimuksia tai vähintään jatkuvasti huomioitavia asioita. Miehistön on osattava tehdä yhteistyötä ja jakaa töitä, ja kuitenkin tulee antaa vapaa-aikaa ja itsenäistä tilaa muille – pienessä tilassa, josta ei pääse merellä pois.

24) Muut seilaavat iloisina ja aurinkoisina?

Jos purjehdus olisi pelkkää hampaiden kiristystä ja setelien repimistä, ei sitä kukaan tekisi. Täytyy siinä jotakin olla. Mitä? Merellä vaan on niin kivaa. Purjehdus vaatii taitoa. Purjehtija ei tule koskaan valmiiksi, sillä meri ja sää nostavat haastetta, ja kuten aiemmissa julkaisuissa kirjoitin, yksikään purjehdus ei ole toisen kaltainen. Musiikissa sanotaan, minkä moni viuluopettajani minulle nuorena toisti, ettei koskaan voi olla valmis, aina voi tuoda uutta tulkintaa, syvyyttä lisää jo tuttuun kappaleeseen. Purjehdus on samanlainen taito. Tyytyväisyyden ja menestymisen tunne syntyy siitä, että oppii virheistään siinä taidossa, minkä jo hallitsee.

Sosiaalisen median optinen ja mentaalinen illuusio muokkaavat käsitystämme kunkin harrastuksen tai elämäntavan haastavuudesta. Netin ja somen kanavissa voi tulla tunne, että vuoren valloitus on aina aurinkoista ja hehkeää, voi tulla ajatus, että naparetki tai purjehdus pallon ympäri pysähtymättä voisi onnistua minultakin. Mitä suosituimmista julkaisuista usein jää taka-alalle, ja mitä seuraajat tai tykkääjät eivät löydä, ovat ne lukuisat valmistelutunnit, -viikot ja -vuodet, joita haaveen toteutumisen eteen on tehty.

Hjørunfjorden, Norja

Miten me valmistauduimme? Kun palasimme takaisin hääpurjehdukseltamme Suomeen ja synnytin esikoisen 2007, suunnitelma uudesta lähdöstä oli jo keittiökaapin oveen luonnosteltu ja uusi vene CA40 Lunni hankittu. Seuraava lähtö pitkälle matkalle tapahtui kahdeksan vuotta tuon jälkeen. Kahdeksan vuotta oli treenattu perhemiehistöllä veneen toimintoja ja veneessä toimimista niin Saimaalla kuin Itämerellä, treenattu laituroinnit ja ankkuroinnit, treenattu tasku- ja pistoparkit, knaapi- ja pöllikiinnitykset, heittolenkit ja puoshaat, poijuhaat ja myrskykiinnitykset. On treenattu purjeet, puomit ja reivit.

Miehistön treenausta. Saimaa.

Treenaus ei lopu lähtöön, vaan sen jälkeen se vasta alkaa. Matkalla on treenattu fysiikkaa kantamalla vesi- ja dieselkanistereita, kiipeämällä mastoon ja sukeltamalla kölin ali. On vetreydytty joogaamalla ’alaspäin katsova koira’ -asentoa pää pilssissä tai leuka laidan yli ja taivuttu lukuisiin muihin akrobaattisiin huoltoasentoihin. On treenattu henkistä puolta tekemällä suunnitelmia muutosten varalle, etsitty toistemme vahvuudet ja heikkoudet, opiskeltu purjehduskauden ulkopuolella seuraavaa sesonkia varten. Tositoimista on opittu, käyty läpi riskejä, konsultoitu lähtöjen kynnyksellä lääkäriä ja lasten opettajia. On istuttu venenaapurin kanssa kannella ja juteltu ongelmiin ratkaisuja, seisty laituriparlamentissa ja löydetty uusia mahdollisuuksia.

Norheimsund, Norja.

Kaiken tämän touhun keskellä levollisuus ja voimakkuus valtaa mielen, kun vene kulkee purjein kohti seuraavaa satamaa.

Kiitos, kun luit tähän asti! Lukupalkkiona alla vielä bonuskohta. Pidetään toisistamme huolta satamissa ja merellä. Toivotan sinulle hyviä tuulia kesään! – Satu

+1 Lopuksi: Purjehdus voimaannuttaa ja parantaa

Purjehdus on terapeuttista, meriluonto on paras hoivaaja. Sanotaan, että metsän suojaan tai meren rantaan käveleminen rentouttaa. Merellä veneen liikkeiden myötä purjehtija keskittyy hetkeen. Ikiliikkujana toistuvien maininkien tuijottelu vapauttaa mielen solmuista. Kosteassa meri-ilmassa on hyvä hengittää, iho voi merellä hyvin. Rentoutumissovellukset puhelimissa toistavat silmukkana maininkien ääniä, tuulen puhinaa tai aaltojen kohinaa, mutta veneessä ei sovelluksia tarvita. Miehistö usein nukahtaa meren miellyttäviin ääniin keinunnan myötä nopeasti. Mikä sen parempaa ylivirittäytyneille aisteillemme.

Unelmaranta, Rias Baixas, Galicia

Tiedetään, että meri on vaikuttanut voimakkaasti ihmiseen aikojen alusta, sitä on pelätty, sille on uhrattu, se on antanut ruokaa ja se on yhdistänyt ihmisiä. Meren aaltojen tai sinisen aavan näkemisen sanotaan lievittävän stressiä ja helpottavan masennusta, rannan maininkien seuraaminen taitaa tutkitusti alentaa sydämen sykettä. Ulkoilmassa oleskelu kuukausi toisensa jälkeen on ilmeisen tehokasta, sillä vaikka olemme käyneet Suomessa flunssakausina, perheemme on välttynyt useana vuonna tautien riesoilta. Meri tarjoaa valoterapiaa, mikä meille pohjoisten leveyksien asukkaille on tervetullutta, jo valoisuus sinänsä lievittää kaamosmasennusta. Liikuntaa tulee tehtyä huomaamatta, kun kipuaa veneeseen ja siitä pois, tasapainolihakset ovat liikkuvassa veneessä alati aktiivisina.

Atlantti

Väitän, että kaikkina purjehdusvuosina perheeni on voimaantunut merellä, ainakin minusta tuntuu siltä. Ehkä olemme saaneet takaisin jotakin arvokasta matkaltamme. Olemme kohdanneet menetyksiä ja surua, epäonnea ja vastoinkäymisiä, ja niitä olisimme kohdanneet joka tapauksessa olimme sitten merellä tai maissa. Purjehdus on antanut rauhaa surusta toipumiseen, virkeyttä kiireisiin työrupeamiin, levollisuutta ajatella ja ideoida, voimaa toteuttaa ideoita, vahvistanut ihmisyyttämme. Merellä oleskelu voi auttaa kääntämään surun onneksi, pelon rauhallisuudeksi, huolet myönteiseksi asenteeksi.

Kun valas huokaa aamun kajossa veneen vierellä, elämän voima pakahduttaa. Kun delfiinit kirmaavat kuutamossa keulan alla kilpaa, silmiin nousee onnen kyynel.

Fyksesund, Norja

Tätä varten purjehdimme.

Tätä varten elämme.

Pohjanmeri