Karikkojen keskellä olevaan pieneen Røværin saariryhmittymään saapuu Haugesundista yhteysalus vartissa. Saarelta voi siis käydä kaupungissa töissä, ja saarella on alakoulu ja kyläyhdistys. Kesäisin lautta tuo päiväkävijöitä, jotka vaeltavat kanervikossa Grønasvikan viikinkiaikaisten leiripaikkojen ”vikingtufter” ohi kulkevalla polulla, etsiskelevät matalista murtovesilahdista rapuja, kiipeävät ylös kalliolle maisemaa ihailemaan.

Haugesundin yhteysalus pistäytymässä Røværin kaupan laiturissa. Vieraslaituri oikealla, sisäänajo kallioaukosta purjeveneiden mastojen takaa.

Lapsiperheet tulevat saaren sisälaguunin rannalle uimaan ja grillaamaan kauniina päivinä. Suosittu on myös Sjøhus-ravintolan kalasoppa. Kulturhotell tarjoaa hotellimajoitusta kahviloineen ja erilaista kulttuuriohjelmaa – normaalioloissa, meidän vierailun aikaan pandemiakesänä ei toimintaa ollut. Saarella on koululaisille suunnattu tietokeskus, jossa kerrotaan merielinkeinosta ja lohituotannon vaiheista.

Purjeveneiden sisäänajo Røværiin on avoin Atlantille, vain hyvällä kelillä pohjoispuolen sisääntulosta, yhteysalus saapuu etelän sisääntulosta 16m sillan alta.

Purjehtiminen saaren sisään koillispuolelta aukeavasta kallioiden välisestä kolosta oli jännittävä. Meille oli sanottu, että tämä(kin) on vain hyvällä kelillä ajettava kohde. Luotimme karttaan, ja aaltojen noustessa jyrkemmälle juuri kallioiden vieressä, tulimme kauempaa suoraa kartan näyttämää kurssia, ja niin vaan kalliot avautuivat aukoksi, josta mutkiteltiin sisälle laguunimaiseen, suojaisaan paratiisiin, hiekkaranta laavuineen toisella puolella, kyläkauppa toisella, ja kallioiden juurella pieni punainen laituritupa. Siihen kylkikiinnitykseen.

Røværin vieraslaiturin punainen satamarakennus käsitti saniteettitilojen lisäksi oleskelutilan ja grillauspaikan.

Meren kohina ja tuuli tuntuivat olevan aivan muualla. Täällä niistä ei tiennyt mitään. Mikä rauha.

Satamamaksu onnistui joko tilisiirtona, kirjekuoreen tai kyläkaupan kassalle. Laiturituvan takaa nousee polku ylös saaria yhdistävälle sillalle. Yhteysalus ajaa pari kertaa päivässä sillan ali kyläkaupan eteen, ja jatkaa purjehtimastamme aukosta ulos.

Seisoimme usein sillalla, ihailimme tuulennosteessa liiteleviä lokkeja, auringon lämmittämällä kaidepuulla venyttelevää kissaa, alhaalla lasinkirkasta vettä, jonka läpi yhteysaluksen potkuripyörteiden huuhtoma pohja kuulsi turkoosina.

Meille sattui ensimmäiseksi illaksi täällä kaunein kesäpäivä, ja sattumalta olimme ainoa vene laiturissa, ja koska oli Juhanan päivä, kesäkuun 24., hyödynsimme laiturin grilliä ja paistoimme päivällisen auringon lämmöstä ja valosta nauttien.

Oleskelutilan seinustalla kulki kirjahylly, oli kynttilöitä, kaasulämmittimiä ja ruokailupöytä, jossa oli varmasti kerrottu monta suolaista tarinaa, kun ulkona tuiskuaa. Røvær.

Seuraavana aamuna lähdimme kiertämään saaren nummia ja kanervikkoja. Kun iltapäivällä palasimme laiturille, muita veneitä oli tullut, yksi niistä näytti kokeneelta matkaveneeltä, ja päätimme kysellä heidän suosikkisatamia. Venettä kipparoiva pariskunta juttelikin mielellään mukavista käyntikohteista, ja he mainitsivat meille myös pohjoiset satamat, jonne he olivat nyt suuntaamassa ankkurointipaikkojen tietoja päivittämään.

Luonnonorkideat kukkivat Røværin nummilla. Polut olivat reheviä, ja täällä on syytä kulkea pitkissä lahkeissa punkkien vuoksi.

Jutustelun aikana heille selvisi, ettemme tunnistaneet heitä, ja meille selvisi, että he ovat paikallisvesien purjehdusoppaan, Norvegian Cruising Guide -kirjasarjan tekijävenekunnista toinen, Anna-veneen kipparit Hans ja Eli. Saimme heiltä tietenkin vinkin lukaista tarkemmin juuri päivittämäänsä opasta, jonka olin sattumalta viikko sitten itselleni e-kirjana ostanut, tämän toisen Norjan purjehduskautemme avuksi.

Harmitti, etten ollut aiemmin ehtinyt paneutua tämän purjehdusoppaan lukemiseen, juuri kun olisi ollut tekijätkin paikalla, joilta kysellä. Mutta pari käyntivinkkiä, jotka he meille mainitsivat, osoittautuivat myöhemmin perheellemme oikein mieluisiksi. Tapaamisemme jälkeen ryhdyin luku-urakkaan ja tutkin opaskirjasta suunnitellun reittimme varrelle osuvat purjehduskohteet.

Purjehdusopas Norwegian Cruising Guide -tekijät Anna-veneellä jatkoivat pohjoiseen tutkimaan ankkuripaikkoja. Saimme heiltä mukavia käyntivinkkejä. Røvær, 2021.

Pohjoisemmaksi meneville jaan Anna-veneen vinkkinä, matka on pitkä. Purjehdusoppaan tekijät tulivat suoraan Oslosta 3 vuorokautta hyvän tuulen tuomina, ensimmäinen pysähdys oli tämä Røvær. Vain yöpyminen, aamulla jatkoivat ylöspäin kohti Lofootteja. Sillä jos jää kiertelemään ja pysähtyy ihastelemaan – kuten me Lunni-veneellä täällä Norjassa – matka pohjoiseen voi kestää pari kuukautta.

Kesäkuun lopulla aurinko painuu alas klo 23 Røværin laguunissa.

Meille osui pari niin upeaa kesäpäivää tällä länsituulten pieksemällä ulkosaarella, että piti itselleni muistuttaa kauniina iltana, kuinka kannattaisi jatkaa matkaa vuonon tai sisäsaariston suojiin ennen kelin muuttumista. Aamuvarhain lähdimme, sujahdimme kallioiden kolosta ulos aallokkoon, käännyimme myötäiseen kohti Hardangervuonoa.