Lähdimme Folgefonnin jäätikköryhmän oppaan kanssa vaellukselle noin 800 vuotta vanhalle siniselle jäätikölle. Alueella järjestetään myös jääkiipeilyä ja laskeutumista jääluolaan, mutta me ensikertalaiset varasimme päivävaelluksen. Tämäkin osoittautui meille tropiikista tulleille haasteelliseksi, sillä puhelimitse retkeä varatessamme oli painotettu, että ylhäällä on sitten kylmä. Neuvoa noudattaen kiskoimme jo aamuvarhain veneestä bussille lähtiessä kunnolla villaista alle ja kuorivaatteet päälle. Ei olisi tarvinnut.

Ystävämme Magne purjehti hiihtämään ja halusi meidän kokevan kesähiihtoa. Kiitimme häntä näiden vesien reittisuunnitelmista, joita hän lähetti meille Guadeloupen ulkonaliikkumiskieltoon. Jondal, heinäkuu 2020.

Nousu huipulle jäätikkövarusteineen pehmeässä lumessa +10°C kelissä oli raskasta, ja jäimme paikallisista jälkeen liiallisen vaatetuksen vuoksi. Jos meitä olisi haastateltu urheilutyyliin suorituksen jälkeen, selitykseni olisi ollut valmennusjohdossa: kevään treeniohjelma istumalla ulkonaliikkumiskiellossa tropiikissa ei pärjännyt norjalaisten vuorille nousun kiertoharjoittelulle.

Jondalin lauttalaiturilta bussi lähtee aamulla nousemaan ylös, iltapäivällä bussi tuo hiihtäjät alas. Matka sujui maisemia ja lampaita katsellessa.

Sää jäätikköylängöllä vaihtelee äkillisesti ja eroaa alhaalla vuonossa olevan kylän säästä melkoisesti. Jäätiköllä vaeltavan tulee varautua aurinkolasein lumisokeuteen, pukeutuen sään muutoksiin ja koviin tuuliin. Opasmökkiin voi jättää ylimääräisiä vaatteita vaelluksen ajaksi.

Nuori jäätikkövaeltaja varusteineen. Oskar, Folgefonna, 2020.

Meille kerrottiin aluksi reitti sekä turvallisuusasiat, jaettiin varusteet, kuten kengät ja niihin piikit, varusteiden sovittelemiseen meni aikaa. Laskettelukeskuksesta lähdimme nousemaan huippuja kohti, joiden takana avautui Folgefonnan lumenvalkoinen ylänkö. Huipuilta alkoi laskeutuminen jäätikölle, siinä vaiheessa kiinnitimme terät kenkien alle ja vyötimme itsemme jonoksi köyteen.

Jäätikköopas tarkistaa Oskarin varusteet ja ryhmäköyden kiinnityksen ennen jäätikölle laskeutumista. Folgefonna, 2020.

Tuuli oli kinostanut lunta, paikoitellen pyyhkinyt jääkuoren puhtaaksi irtolumesta. Puuterilumessa teräkengät kulkivat äänettömästi, tuulen puhdistamaan jääkuoreen terät tarttuivat rapsahtaen. Kun kengän terät osuivat ensimmäisen kerran vanhalle jäälle, kengänterästä lähtevä ääni muuttui sitkeämmäksi, pihkaisen vaimeaksi, siitä huomasi jääpohjan olevan hyvin tiivis, kaikumaton alusta.

Tuonne alas jäätikölle tulisi laskeutua. Oskar, Folgefonna.

Talvien hurja lumimäärä painaa jäätä ja puristaa sen valumaan solaa alas kuin kasvava pullataikina kannen alla. Lopulta jäästä viimeisetkin ilmakuplat ovat painuneet ulos ja jäljellä on tiivis, satojen vuosien säiden tiivistämä jäämassa, sininen jää.

Siniset jääsuonet kulkivat loppumattomalta näyttävässä jäätikössä vaaleamman, ilmavamman jään vieressä, painuneen lumen alta pilkottaen. Tuuli kuljetti pilvivarjoja, joiden välistä heijastui auringonsäteissä hohtava jää, sade saattoi milloin tahansa nousta tuntureille, peittää jäätikön muodot harmaaseen sumuun.

Ikuista jäätä, sinistä jäätä. Folgefonna, 2020.

Jäätikölle astuminen hakku kädessä oli minulle merenkulkijana huikea tunne, alla oli vettä jäätyneessä ja ajan tiivistämässä olomuodossa muutama sata metriä. Vaikka ensikosketus siniseen jäätikköön oli lyhyt, tunne satoja vuosia vanhan jäätikön päällä kävellessä oli minulle uutta, mielessä häilyi suru ilmastonmuutoksessa sulavien jäätiköiden ja niiden säilömän vesivaraston vuoksi.

Maisemat olivat kirjaimellisesti häikäisevät, valkeassa jäätikköerämaassa etäisyyksiä ja jyrkkyyksiä en kokemattomana osannut arvioida, mutta auringon kulku kertoi, että takaisinpäin tulisi jo kivuta.

Paluumatkalla juttelimme pandemiakevään seikkailuistamme oppaan kanssa, hän halusi kuulla lisää ja lupasi antaa meille pakettiautokyydin alas. Annoimme bussin mennä ja jäimme vielä nauttimaan maisemista ja lepäilemään, ja kun luolalaskeutumisella ollut retkikunta palasi myöhemmin näköetäisyydelle, oppaamme vapautui ja laskeuduimme autolla alas kylään.

Millaista jäätikköoppaan työ on?

Kyselimme häneltä jäätikköoppaan työstä. Hän oli erämaaoppaana lisäkouluttautunut tähän kausiluonteiseen työhön, ja loppukesästä, kun jäätikkösesonki on ohi, hän toimi tunturioppaana.

Jäätikköpäivän valmistelu alkaa jo muutamaa päivää aiemmin säätietojen ja olosuhteiden tarkistamisella. Harvoin sään vuoksi opastuksia hän oli joutunut perumaan, reittejä kuulemma vaihdellaan, ja esimerkiksi kiipeily tai luolaan laskeutuminen vaihdetaan huonoissa olosuhteissa vaellukseen.

Päivän retkien aikana eri ryhmien oppaat kulkevat jäätiköllä suunnitellusti, he pyrkivät pitämään radioyhteyden toisiinsa ja ilmoittavat, milloin ryhmä liikkuu katvealueeseen esimerkiksi jyrkänteen alle tai huipun taakse.

Jäätikköopas kantoi mukanaan rinkallisen pelastautumisvarusteita. Folgefonna, 2020.

Jäätikköoppaan työ eroaa hänen mukaan eräoppaasta konkreettisimmin siinä, että oppaan tulee kantaa paljon suurempi määrä varusteita vaellukselle ja pelastautumistarkoituksiin. Jäätikköopas perehtyy jäähän ja sen käyttäytymiseen, sääolosuhteisiin jäätikköylängöllä, ja opiskelee tutkintoaan varten monenlaisia tietoja ja taitoja ilmastonmuutoksesta ja sään ilmiöistä vuorikiipeilyn ja pelastautumisen tekniikoihin.

Lisäksi, jäätikköopas täällä Folgefonnan jäätiköllä perehtyy nimenomaan tähän alueeseen, eikä voi siirtyä muihin Norjan jäätikkökohteisiin ilman niiden paikallistietoon perehtymistä.

Jäätikölle ei tule mennä omin päin ilman paikalliset jäätikköolosuhteet tuntevaa opasta.

Eräopaskoulutuksen hän koki fyysisesti raskaana, mutta fyysinen kunto ei pelkästään riitä, hän lisäsi, että tarvitaan myös mielen vahvuutta. Henkisissä haasteissa pärjäämiseen hänen mukaansa auttaa, kun tykkää erämaassa olemisesta ja nauttii maisemista säästä huolimatta, pitää luonnossa liikkumisesta kaikkina vuodenaikoina. Eräoppaan tulee suorittaa erityyppisissä ympäristöissä paitsi selviytymis- myös pelastautumistaitoja. Näitä oppaan tulee jatkuvasti ylläpitää säilyttäkseen ryhmien eräoppaan pätevyyden.

Tie ylös hiihtokeskukseen on kapea ja avataan vasta keväällä huhti-toukokuussa sitä mukaa, kun aura-auto etenee. Lunta voi sataa 12 metriä talvessa. Folgefonna.

Keskustelua äärimmäisistä olosuhteista

Oppaamme kertoi olleensa äskettäin opaskoulutukseen liittyvällä reilun kahden viikon tunturivaelluksella laajalla Hardangerviddan ylängöllä. Ilman ulkopuolista apua ja kontakteja. Hänellä oli mukana satelliittiyhteyslaite gps-sijainnin ja sään seuraamista sekä viestintää varten. Satelliittiyhteyslaite mahdollisti myös konsultointiavun saamisen vaikeassa tilanteessa, joka ei vaadi hätäkutsua. Kahden päivän paikallismyrsky osui odottamattomasti kohdalle, sen ajan hän vietti rakentamassaan suojassa.

Hiihtopäivän päätteeksi voi pulahtaa uimaan vuonon raikkaaseen veteen. Jondal, Hardangervuono.

Vertailimme kokemuksia valtameren ylityksestä hänen tunturiylänkövaellukseen. Molemmissa aikaa kuluu viikkoja ja lähtökohta on sama. Lähdet äärimmäisiin olosuhteisiin, matkalle, jonka ajallinen pituus on vain arvio, jossa sää (ja maailmantilanne, kuten keväällä 2020 opimme) voi muuttua moneen kertaan, avun saanti voi kestää päiviä, jos sitä on mahdollisuus pyytää ja saada.

Valmistautuminen, valmentautuminen ja turvallisuusasioihin perehtyminen on suuri osa ääriolosuhteisiin lähtemistä, valmistautumiseen kuluu ajallisesti moninkertainen jakso retken suoritukseen verrattuna. Itse vaellus tai purjehdus sujuu, kun on kaikin puolin valmistautunut. Kuitenkin, yllätyksiä voi tapahtua, ja on varauduttava hengenpelastustilanteisiin.

Folgefonnan kesähiihtokeskuksessa on maastohiihtoreitti ja laskettelurinne. Kausi on lyhyt, vuosittaisen lumitilanteen mukaan. touko-kesäkuu varmimmin. Sää ylhäällä 1000-1300metrissä vaihtelee nopeasti.

Keskustelimme ajatuksiamme vertaillen niin tiiviisti, etten muista, missä vaiheessa siirryimme pakettiautosta veneemme kannelle. Äärimmäisiin olosuhteisiin vapaaehtoisesti menemisen pohdiskelu siirsi aiheen melko pian ajattelutavan ja ihmisluonteen filosofiseen pohdintaan, ongelmatilanteiden psykologiaan, ja ilta päättyi yhteiseen toteamukseen:

Kaikki on lopulta mielen hallinnasta ja tahdon voimasta kiinni.

Jäätikköpäivän ilta Hardangervuonolla.

Iltarusko oli jo hämärtynyt, kun lopettelimme keskustelua. Tämä oli kaikin puolin antoisa tapaaminen. Uskon, että kokemuksiemme vaihdosta saimme toisiltamme paljon.