Traktorinrenkaat roikkuivat ruosteisen laivalaiturin suojana. Talot olivat hyvässä maalissa ja laiturin lankut ehjät. Leirintäalueen laituri olisi koskiuoman takana ja siellä näytti kiikareilla katsottuna olevan jo purjeveneitä. Tuleekohan tähän yhteysvene, ajattelin, joudutaanko siirtymään sen alta. Jokiuomasta virtasi vesi voimakkaasti nyt laskuvedellä ja painoi keulaa ulospäin, laaksosta puski tuulenpuuska, ja vene loittoni laiturin läheltä. Pitkäkölinen raskas vene ei käänny eväkölisten tapaan paikallaan vaan vaatii reilusti tilaa kääntöympyrälle. Teimme veneellä kierroksen ja lähestyimme uudestaan laituria, vauhdikkaammin lähelle, peräköysi ensin kiinni laituriin, keulapotkurin avulla saatiin linjat suoriksi ja keulaköysi kiinni.

Vuorovesi ja kylkikiinnitys

Leirintäalueella olisi ollut sekä kelluva laituri että kiinteän laiturin kylkikiinnitys. Kelluva laituri nousee ja laskee vuoroveden mukana, jolloin kiinnityksen voi tehdä vedenkorkeuden vaihteluista välittämättä, kerralla kuntoon. Laivalaiturissa jouduimme miettimään kiinnitysköysien pituudet vuoroveden mukaisesti.

Vedenkorkeuden vaihtelu voi olla voimakkaampaa sivuvuonojen päissä kuin päävuonolla. Mitä syvemmälle sisämaahan edetään, sen suurempi on vedenkorkeuden vaihtelu, mutta käytännössä suurista vuonoista eteläisimmällä Hardangervuonolla ollaan veneilijän näkökulmasta mukavammassa vuorovesivaihtelussa kuin Pohjois-Norjan rannikolla. Vuonon geologia vaikuttaa virtauksiin paljon, esimerkiksi onko vuono suora, onko pullonkaulamaisia salmia kuinka syvä vuono. Kun vesi vyöryy Atlantilta sisään nousuvedellä ja kuun voimakkaassa vaiheessa, virtaus on voimakkaimmillaan.

Ajantasaiset vuorovesitiedot löytää nykyään sovelluksista tai nettisivustoilta. Helpointa on tarkistaa esim. Navionicsin sovelluksesta lähin vuorovesipylväs, arvioida sen mukaan sivuvuonon vaihtelu. Laituroinnin jälkeen vesi laski edelleen ja veneemme kansi painui paljon laituria alemmaksi. Tässä vedenkorkeus vaihteli puolitoista metriä.

Keulaköyden vein pitkälle eteen, jokiuoman vuoksi virtaus tuli keulasta päin vuoroveden vaihteluista huolimatta, joten peräköysi jäi löysäksi. Kovassa virtauksessa olen usein lisännyt keulaan toisen köyden ja niin tein myös nyt, pääköyttä seuraten, tarkoituksena ottaa veto vastaan, jos toinen köysi pettäisi.

Veneessämme ei ole keskiknaapia kiinnitysköysille (olisi välillä tarpeen), joten vastakkain vetävät springiköydet kiinnitämme myös keula- ja peräknaapeista. Katsoin ruosteista laituria sekä laskuveden paljastamien simpukkarykelmien teräviä reunoja.

Vedin preventteriköydet ristiin koko veneen pituus köyden mittana, ja jätin liikkumisvaraa kiinnitykseen. Liian tiukat köydet vetäisivät veneen kiinni laituriin, oli parempi antaa veneen liikkua. Laiturin alta tuli poispäin työntävä virtaus, ja vene asettuikin mukavasti paikalleen, irti autonrenkaista.

Meillä on tapana pitää uudessa paikassa laituri- tai ankkurivahtia ensimmäisen vuorovesikierron ajan, jotta voimme korjata kiinnitystä tai varmistaa veneen liikkumisen, ja näin teimme myös nyt. Yksi jäi aina veneeseen, kun muut tutustuivat uuteen kohteeseen.

Laituri on ollut kovassa käytössä.

Hardangervuonosta lähtee isompia ja pienempiä sivuhaaroja, yksi niistä on Maurangerfjord, jonka rannalla Sunndal-kylä sijaitsee. Sunndalin kylälle rakennettiin 1800-luvun lopulla laivalaituri jäänlaivaukseen, tästä löytyy paikan päältä ja ut.no sivustolta suosittuun kävelyreittiin liittyvä erikoinen tarina. Bisnesidea oli louhia jääkuutioita, kuljettaa ne veneellä järven yli ja tuoda kärryillä alas laiturille, josta jääkuutiot laivattaisiin eteenpäin.

Jäät laivattiin ainakin kerran eteenpäin, mutta idea oli toimimaton ja jäänlouhinta lopetettiin heti alkuun. Hyvin rakennettu jäänkuljetustie järveltä laiturille ja laituri jäivät. Tämä jäätie muodostaa kävelyreitin, jota pitkin matkailijat patikoivat jo 1800-luvulla nähdäkseen kuvankauniin Bondhusvatnet-järven jäätikön juurella. Silloin jäätikkö ulottui paljon alemmas kuin nyt ja kylään pääsi ainoastaan laivalla.

Vesiputousta kuvaamassa. Veden vihreä väri alkukesällä johtui ilmeisesti levästä. Furebergfossen, 2021.

Autotunneleiden myötä matkailu Sunndalin laaksoon on viime vuosikymmenet kasvanut entisestään. Autotiet kulkevat kylään tunneleita pitkin, ja autotie ylittää myös Folgefonna-jäätiköltä voimansa saavan Furebergfossen -vesiputouksen, joka leveän valkoisena kuohuu ja kastelee tietä syöksyen sillan ali vuonon syvään veteen. Veneilijätkin koukkaavat vesiputouksen eteen, vaikka eivät vuonon perälle jatkaisi.

Laiturivaihtoehdot Sunndalissa

Jos haluat kokea jäänlaivauslaiturin ja 1800-luvun vuonomatkailun tunnelmaa, kiinnity puupitsikoristeisen Hardanger Fjord Lodge -majatalon eteen. Yöpyminen maksetaan majatalolle ja käytössäsi on laivalaiturin grillipaikka. Veneilijälle toinen vaihtoehto on käyttää Sunndalin leirintäalueen laituria, joka maksetaan leirintäalueen toimistoon.

Jäänlaivauslaituri, Sunndal, Maurangerfjord, 2020.

Olemme olleet molemmissa laitureissa peräkkäisinä kesinä. Pidin enemmän jäänlaivauslaiturista, täytyy sanoa, ettei leirintäalueen laitureista vapaana ollut edestakaisin liikkuva pidennysosa ja siihen kylkikiinnittyminen vuonna 2021 tuntunut venetyypillemme mukavalta, ehkä pidennysosa on nyt saatu vakaammaksi, mutta rannan kiinteä kylkilaituri olisi ollut parempi, jos olisi ollut vapaana ja syväys olisi riittänyt. Näkymät molemmista laitureista ympäröiville vuorille ovat komeat, maisemassa korostuu lyhyt etäisyys vuonon vastakkaisiin vuoriin ylös Bondhusbrea-jäätikölle ja Sunndal-laakson jyrkkiin vuorenseinämiin.

Kalastus onnistuu Sunndalin leirintäalueen rannalta tai kumiveneellä vähän edemmäs lahdelle, johon vuorilta tuleva vesi tuo mineraaleja. Kala viihtyy rauhallisessa ympäristössä. Toisena vierailukesänämme käynnissä oli autotien tunnelin laajennus, mikä aiheutti jatkuvaa meluhaittaa, lisäksi laajennustyön kiviaines kipattiin vuonon pohjaan. Tämä työmaan maa-aineksen kaatoalue oli kelluvilla puomeilla eristetty, mutta se tuli kiertää paljon kauempaa kuin puomit, sillä maa-aines kivenjärkäleineen kaadettiin vauhdilla veteen. Kalaa ei muuten sitten tullut.

Leirintäalueen kelluva laituri, Sunndal, Maurangerfjord, 2021.

Bondhusvatnet ja Bondhusbrea – vaellusreitit

Koko perheelle sopiva esteetön patikointikohde Bondhusvatnet-jäätikköjärvi mielletään harvinaisen kauniiksi. Kauniilla ilmalla muuta ei voi väittää, vuoret ja jäätikön reuna heijastuvat hohtavanturkoosista tyynestä vedenpinnasta, syke tasaantuu nousun jälkeen ja kaikkien katse sananmukaisesti hengittää maisemaa, mielen solmut aukenevat esteettisen seesteisessä näkymässä. Turkoosiin jäätikköjärveen heijastuvat paitsi Bondhusbrea-jäätikkö, ympäröivät vuoret keväisine vesiputouksineen ja lumilaikkuineen, myös rannan kasvit heinäkuisine sormustinkukkineen.

Jäätikön vetäytymisestä on dokumentteja reitin varrella, Bondhusvatnetin rannalta voi omin silmin nähdä Bondhusbrea- jäätikön sulamisjäljen ja verrata kylttien valokuvista sulamisnopeutta.

Kävelytien pinta on tasaista hiekkasoraa, mutta nousukulma on paikoin jyrkkä, järvi saavutetaan 190m merenpinnasta. Reitistä sanotaankin esteettömyyden yhteydessä, että se soveltuu moottoroidulle pyörätuolille. Pyörätuolilla reitille kannattaa lähteä kuivalla kelillä, alamäessä jarrujen tulee toimia. Lastenvaunuissa hyvät pyörät kevyisiin retkivaunuihin – tai lapsi kantorinkkaan tai -liinaan. Sähköpyöräilijöitä näkyi. Reitti alkaa ylempää kylästä Isvegenin parkkipaikalta. Laivalaiturilta veneilijä voi alkumatkan nousta lehmähakojen poikki suoraan polkua, sitä vanhaa jäätietä, mutta tätä ei ole kunnostettu esteettömäksi.

Kävelytien varrella pieninä koskina ryöppyävä joki aukeaa siellä täällä saniaisten takana sinisiksi suvannoiksi.

Ennen jäätikköjärveä reitti haarautuu, joen yli itään lähtee vaativampi polku, joka nousee ylös jäätikölle, haastavat reitit löytyvät Ut.no ja tupien varaukset dnt.no -sivustolta. Bondhusvatnet-järvelle menijät jatkavat ylittämättä jokea, solan läntistä laitaa, hiekkatietä pitkin.

Kävely Bondhusvatnetille kestää tunnin, takaisin pääsee nopeammin, kuitenkin on hyvä varata pari tuntia retkeen. Mikäli olet tullut edellisenä päivänä yöksi, lähde retkelle heti aamusta ennen ohikulkumatkalaisten tuloa. Näin saatat ehtiä ihailla maisemaa ennen ruuhkaa, ja jäätikkö näyttäytyy paremmalta aamukajossa kuin keskipäivällä.

Samoin iltarusko värjää jäätikön kauniisti, mutta iltaretkillä on vaarana pimeys, mikä pilvisyyden tai sumun kanssa tekee kävelystä helpollakin reitillä astetta jännittävämmän. Siinä vaiheessa, kun auringon viime säteet värjäävät ylhäällä olevan jäätikön, on metsäisessä vuorten varjossa olevassa laaksossa jo pimeää, Folgefonna-jäätikön vaikutuksesta muodostuu usein puhurituulia ja vuoristosateita, jotka saattavat yllättää.

Kesäyö hohtaa jäätiköllä, laakson lyhdyt ovat jo syttyneet, lehmänkellon kolkutus kaikuu kallioseinissä, koski kohisee. Elokuu 2021.

Paikalliset juoksevat reippaina vesipullo kädessään vuoria ylös alas, ja saavat juostakin, mutta jos on ensimmäistä kertaa reitillä, oman jaksamisen ja vuoristosään arviointi voi olla vaikeaa. Bondhusvatnetin kävely on kuitenkin helpoimmasta päästä reittejä, joilla pääsee lähelle Folgefonnan jäätikköä. Varustaudu helpollekin retkelle vesipullolla ja lämpimällä vaatteella. Edestakaisin kuljettavan reitin voi aina keskeyttää, palata takaisin ja yrittää mukavammassa säässä ja paremmin valmistautuneena uudestaan.

Jos haluat lähemmäs jäätikköä, Aamulähtijä ehtii mukavasti kävellä Bondhusvatnet -järven läntistä laitaa ja nousta noin 300 metriin lähemmäs Bondhusbrean jäätikkösormea, ja pitää lounastauon järven rauhallisemmalla rannalla leiripaikalla, vielä saman päivän aikana ehtii palata alas rantaan ennen auringon kääntymistä vuoren taakse.

Mitä me havaitsimme, rajoitusten kesänä 2020 saimme kulkea rauhassa, tie oli sateesta märkä ja raskaampi kävellä, eikä järvellä näkynyt juuri muita kävelijöitä. Kesällä 2021 kauniina päivänä kävely oli kevyttä, mutta väkeä runsaasti, parkkipaikka ei enää riittänyt automäärälle, ja järven parhaimpiin kuvauskohteisiin jonotettiin, vaikka matkailu ulkomailta Norjaan oli edelleen rajoitettua.

Näkymä vuonolta jäätikön suuntaan, Sunndal, Maurangerfjord, Folgefonna-jäätikkö.

Sunndalista nousee reitti vaativalle, parin vuorokauden Folgefonna-jäätikön ylitysvaellukselle, täällä voi myös harrastaa jäätikkökiipeilyä. Jäätikköretkiin tulee olla valmistautunut ja hyvässä kunnossa. Jäätikölle tulisi mennä olosuhteet tuntevan oppaan kanssa, lumivyöryalueet ja lumitilanne tiedostaen.

Folgefonnan ylityshiihtoa suositellaan kokeneille paikallisolosuhteet tunteville hiihtovaeltajille. Jäätikköolosuhteet vaihtelevat, retken suunnitteluun kuuluu sen hyväksyminen, etteivät sää tai jäätikön keliolosuhteet olekaan otolliset retken toteutumiselle kaikkina aikoina. Kysy jäätiköllä vallitsevista olosuhteista jäätikkökiipeilyyn ja -retkiin erikoistuneilta paikallisoppailta.

Liukas kivi kuuluisalla kuvauspaikalla

Kaunis kesäpäivä on harvinaista herkkua sateisella alueella, ja kun upea norjalaismaisema on komeimmillaan, paikalliset ja ulkomaiset matkailijat ryntäävät kilvan kauniille paikoille, kuten Sunndalin Bondhusvatnetille.

Monen instagram-kuvaan taltioituvat järven rannan kaidetolpat ja yksityisen mökkiläisen omistama soutuvene. Heinäkuu 2020.

Järven maisemaa ihailevien joukossa näemme lapsiperheitä, koiran ulkoiluttajia, pyörätuolilla tulleita oli pari, oli vauvanvaunua ja vanhusta kävelysauvoineen, todellakin esteetön reitti. Eväitä ja termospulloja otettiin repuista esille, jokainen pääsi nauttimaan upeasta päivästä ja kaikille löytyi istumapaikka järven rannan kiviltä, penkeiltä ja eväspöydiltä.

Pilvisellä säällä sama maisema muuttuu tunnelmaltaan täysin toiseksi.

Yleisöä oli eväitä syömässä mukava määrä, kun kouluikäisten lasten perhe saapui kuvauspaikan vierelle. Tyttö avasi salkkumaisen reppunsa, vaihtoi vaatteet kuvausta varten, peruukki päähän, vähän meikkiä, ja sitten poseeraamaan – ja mitä hänelle kävi. Kuivana päivänä vesi oli laskenut alemmas ja tyttö astui levän peittämälle, yleensä veden alla olevalle liukkaalle kivelle. Etsiessään parasta mahdollista veden äärellä olevaa kuvauskulmaa, jossa ei eväitä syöviä muita ihmisiä näkyisi, hän liukastui ja tipahti järveen. Järvellä kaikui huudahdus, ja lähellä olevat aikuiset suoristivat ryhtinsä valmiina pelastusoperaatioon. Jäätikköjärven vesi on kylmää ja mineraaleista sameaa, näkyvyyttä ei ole, kivenmurkuloita voi olla pohjassa, vesi virtaa alas laaksoon.

Tytön äiti oli ensimmäisenä kivellä, tyttö tuli vedestä esiin ja ojensi kätensä, kiipesi ylös äitinsä avustamana, ja katsojat huokasivat helpotuksesta, sillä veden alle vajonnutta ei noin sameasta vedestä löydä. Mutta mitä ihmettä, tyttö hyppäsi välittömästi uudestaan veteen. Kivelle syöksyi tytön isä, tyttö nosti pään ja isä komensi, tyttö sukelsi ja nousi taas ja isä seisoi jo vedessä polviaan myöten ja tarttui tyttöä kainaloista. Tyttö näytti aikovan sukeltaa taas. Koska sinne oli tippunut se kännykkä, tärkein työväline, samean turkoosiin veteen. Isä veti kylmästä tärisevän tytön kivelle ja siitä hetken päästä rannalle. Tytön tärinä vaikutti jo hypotermialta, en tiedä, onneksi laaksossa oli tuuletonta ja aurinko lämmitti. Tai ehkä tyttö tärisi harmista. Me muut paikallaolijat koimme myötätuntoa, tuo olisi voinut käydä jokaiselle samalla kivellä kuvan ottaneelle, kiven kuvauspaikalle jonotettiin. Samalla koimme huojennusta, mitään pahempaa ei käynyt, tyttö ei saanut edes naarmuja.

Tie järvelle rakennettiin alunperin jään kuljettamista varten. Laaksosta tuli matkailukohde jo 1800-luvulla. Täällä vuonna 2005 kuningatar Sonja avasi Folgefonnan kansallispuiston.

Hyvin pettyneenä, täristen ja iho kylmänlaikkuisena hän kietoutui pyyhkeeseen. Onneksi hänellä oli vaihtovaatteet, ne kävelyvaatteet. Palatessamme alas ohitimme tämän perheen, muu perhe katsoi kännyköitä, tyttö käveli kädet taskuissa pyyhe harteilla soratietä maailman ehkä kauneimmassa maisemassa, täristen harmista.

Jäin miettimään, montakohan kännykkää ja kameraa järven kuvauskiven juurelle on aikojen kuluessa tippunut.