Skudeneshavn, heinäkuu 2020

Sisäänmeno on elämys. Uskottava on karttaa, kyllä sieltä väylä sisään avautuu, vaikka mereltä katsottuna näyttäisi edessä olevan pelkkää kallioseinämää.

Takanamme oli Pohjanmeren ylitys myrskyjen välisessä sääikkunassa, vanha maininki vyöryi Atlantilta luotojen väliin matalaan Stavangerin sisäänmenoaukkoon nousten avomeren lähes tyynestä usean metrin hitaasti kasvavaksi mainingiksi. Koneessa kierroksia, vauhti oli pidettävä, ja kun käännyimme sivuttain maininkeihin, keulapotkuri oli valmiudessa.

Skudenesin Bakareholmenin talot ottavat selkäänsä Atlantin myrskyt.

Ystävämme Magne oli kirjoittanut meille hieman aiemmin, kun odottelimme Tanskassa keliä Pohjanmeren ylitykseen: ”… I recommend to go directly to Skudenes…” Kun saimme ohuen sääikkunan matalapaineiden välillä, lähdimme yli.

Jotkut kohteet jäävät mieleen ajoituksen, elämäntilanteen tai jonkun muun matkailijalle itselleen merkittävän syyn vuoksi, olkoon se mukava loimukala ystävien seurassa tai pitkän matkan alku tai päätös, perhetapahtuma, silloin ei merkitse onko suositun nähtävyyden juurella vai mökkilammen rannalla, silloin merkitsee aika ja tunne, kokemus eniten.

Saapuminen pohjoisille vesille viiden vuoden etelässä navigoinnin jälkeen. Robert kansitöissä, Skudeneshavn, Norja, 2020.

Olimme edellisen kerran purjehtineet skandinaavisissa graniittisaaristoissa vuosia aiemmin, Saimaalta lähdöstämme kesäkuusta 2015 oli lokiin kertynyt reilusti 10 000 merimailia. Koska aikaa luotojen ja saaristojen pohjoisista vesistä oli kulunut, luottamuksemme kartan täsmäävyyteen sokkeloisissa kalliosaaristoissa hieman horjui valtamereltä vyöryvien maininkien tahdissa.

Pohjanmeren ylitys Tanskan Lemvikistä Norjaan, matalapaineiden välistä. Colin Archer 40 -veneemme oli luotu näihin keleihin.

Tuijotimme satamaopasta, ilmakuvaa, satelliittinäkymää kartasta, merikorttia ja plotteria. Ei kun sisään vaan, kalliota päin, on vain pakko mennä. Ja niin sitä yhtäkkiä, maininkien hajotessa korkealle kallioseinämiin, majakan vierestä aukesi vesiväylä sisemmälle. Edessä näkyi jo kalavenelaituria, sitten kylän valkeita taloja, joiden pääsisäänkäynti näytti avautuvan veden ylle kuin Venetsiassa.

Veneemme lipui hitaasti luotojen suojassa peilityynessä, vaikka ulkona velloi raskas maininki. Pitkän matkaa eteenpäin annoimme veneen edetä talojen viertä, viimein perällä viittilöi rouva, pyysi toista venettä eteenpäin ja saimme kyljen torin laitaan turistikonttorin eteen.

Kipparin hymy – paluu pohjoisille vesille 5 vuoden purjehdusten jälkeen. Satu, Skudenes.

Olimme vihdoin venetyyppimme Colin Archerin kotivesillä, ja tämä oli paluumme Karibialta, Atlantilta ja liikkumisrajoitusten purjehdusvesiltä pandemian vuonna 2020.

Seuraavina päivinä saarella myrskysi niin, että asuntovaunut tippuivat sillalta. Me pääsimme myrskyuutisena paikallislehteen toimittajan valitsemana esimerkkinä suojaan ehtineistä purjehtijoista. Sillalta tippuva vaunu oli pääuutinen.

Haugesund Avis -lehti haastatteli myrskyä pitäviä veneilijöitä Skudenesissa. Pääsimme sivu-uutiseen.

Ilma oli harmaa, merellä oli hurja keli, suojaisassa veneiden täyttämässä satamassa tuskin aalto liikahti. Pidimme myrskyä, naapuriveneestä kömpi ulos tromssalainen kitaristi, ja me kaivoimme myös kitaran esiin, ja pidimme mukavan soittelutuokion.

Tromssalainen kitaristi näyttää Robertille sointuja. Yhteiset musiikkituokiot venenaapureiden kanssa tuovat ystäviä ja mukavia muistoja purjehduksilta. Skudenesin torinlaita, kylkikiinnitys.

Aamulla otimme bussin mennäksemme tutustumaan Norjan syntysijoihin, Pyhän Olavin kirkkoon ja Avaldsnesin viikinkikylään. Mutta matkan aikana selvisi, ettei bussi jatkanutkaan sinne myrskyn vuoksi, eikä mikään muu bussilinja, tie oli suljettu.

Haugesund Avis pääuutinen 6.7.2020.

Parin päivän päästä myrsky oli ohi, silloilta roikkuvat asuntovaunut korjattu pois, tiet avattu, ja otimme jälleen bussin Avaldsnesin viikinkikylään ja Norjan historiakeskukseen. Sinne on Haugesundista vain vartin bussimatka, mutta tässä me nyt reilu puoli tuntia näimme bussin ikkunasta myrskyssä jo nähdyt maisemat paremmassa säässä, sekä lähes koko Karmøyn saaren.

Atlantin myrskyt Pohjanmeren pohjoislaidalla piiskaavat suolavettä Karmøyn kallioihin.

Olimme todellakin saapuneet takaisin pohjoisille vesille, sen huomasi heinäkuisista tuulenpuuskista, vihmasta ja vilakoista öistä.